Rakkaus omaa kehoasi kohtaan on yksi isoista tukipilareista tasapainoisen elämän perusteissa. Kaikista tärkein ja oleellisin asia on, mitä ihon allasi tapahtuu, mutta valitettavan paljon annamme arvoa ulkoisille seikoille, median luomille illuusioille ja muiden mielipiteille. Tärkein on meidän oma mielipiteemme, mitä mieltä me olemme itsestämme. Tämä määrittelee sen, millaisen kuvan annamme itsestämme muille, pystymmekö vastaanottamaan tai antamaan rakkautta muille ja miten reagoimme.

Jos vihaamme itseämme, alamme vihaamaan myös muita herkästi. Syylistämme muita omasta pahasta olosta, emme voi nähdä toisten vilpitöntä rakkautta ja herjaamme muita. Emme voi rakastaa muita, jos emme rakasta ensin itseämme.

Olen vihannut itseäni niin paljon, miksen voi olla kauniimpi, hoikempi, lihaksikkaampi, finnitön, fiksumpi, järkevämpi, spontaanimpi, harkitsevampi, hillitympi, räväkämpi ja ennemmän oma itseni. Vielä enemmän olen varmaan vihannut kehoani, miksei se ole kapeampi, pyöreämpi pylly, vähemmän rasvaa mahassa, isommat reidet, eikun pienemmät, tai sittenkin isommat ja miksei nenäni voisi olla pienempi.

Tämä kaikki kasvattaa, mutta se vie aivan liian paljon meidän energiaa ja aikaa. Oleellinen valuu läpi sormien, kun tuijotamme omaa peilikuvaamme itkien ja täynnää vihaa. Ja mistä sinä edes sen keksiit miltä sinun pitää näyttää? Olet syystä tai toisesta luonut ne raamit itsellesi, minkä sisällä sinun on elettävä. Mielen maailma on ahdas paikka ja sinne ei tule asettua. Mistä istutit sen idean mieleesi, että sinussa on joku vikana? Liian lihava? Liian ruma? Keneltä haluat saada hyväksynnän?

Itse olen aina ollut äärimmäisen herkkä ja epävarma itsestäni. Olen ollut pienestä pitäen hiljainen ja jännittänyt muita ihmisiä – ujo ja hiljainen. Itsetuntoni on aina ollut heikohkoa, mikä romuttui kasaan koulukiusaamisen myötä. Huonot ja epäonnistuneet ihmissuhteet jatkoivat itsetuntoni syömistä ja sosiaalisen median helvetti loi vääränlaiset oletukset itseäni kohtaan. Katsoin itseäni liian kriittisesti ja vertailin itseäni muihin, mikä vääristi kehonkuvani.

Olen aina etsinyt hyväksyntää ulkopuolelta. Hyväksyisikö ja rakastaisiko joku minua tälläisenä, voisiko joku paikata tyhjiön sisälläni. Vaan en enää. Tästä päivästä alkaen alan rakentamaan maailmaani siihen malliin, että minä kelpaan itse itselleni. En rakenna omaa elämääni muiden mielipiteiden päälle, tai ravaa pitkin maita ja manttuja etsien hyväksyntää. Muiden mielipiteiden takia olen melkein riistänyt oman henkeni, vain sen takia, että joillakin ihmisillä oli paha olo ja he purkivat sitä minuun. Sopivasti taustalla soi Turmion kätilöiden kappale Pimeyden morsian, jossa lauletaan:

Lumienkelin viimeisen oli tyttö maahan muodostanut

Paloi halusta nousta pois

Kun siihen kuollakaan ei voi

Syntyi uudestaan maailmansa tosta vaan

Olen pitänyt itseäni lihavana tai liian leveänä useita vuosia, mikä aluksi johti oksentelukierteeseen, ruuasta pidättäytymiseen tai ahmimiseen. Siitä aasinsillan kautta fitneksen pariin ja joitakin kuukausia sitten keskeytin kisadieetin kun ymmärsin, että olin nousemassa lavalle sen takia, että voin näyttää muille kuinka hyvännäköinen olen, tai ajamassa itseäni uudestaan uhriksi, jos en olisi menestynyt. Uhriutuminen on tässä loistava adjektiivi. Olen uhriutumisen maailmanmestari! “Katsokaa kuinka minulle nyt kävi, voi säälikää minua! Pelastakaa joku minut nyt!” On ollut hyvin tuttu mandra pääni sisällä. Hyvä Suvi, hyvä! Sama tässä kehonsa muokkaamisessa ja yrittäessäni hyväksyä sitä, olen ollut samalla kädet ojollansa “voisiko joku nyt minua rakastaa, kun olen muokannut kehoni tämän näköiseksi!?”

Kun tajusin, että kroppani on juuri hyvä näin, armahdin itseäni ja olen elänyt rennommin. Painoakin on tullut, mutta mitä pienistä. Kelpaan itselleni. Somessa keikistelevät naiset vartalo mutkalla, vaihdellen kuvakulmia ja vedellen henkeä sisään. Harvemmin näkyy naisia poseeraavan mahamakkarat roikkuen ja raskausarvet loistaen. Eihän se sinne sopiisi fitnessmallien sekaan, voi apua! Olen kuunnellut vierestä keskustelua, että näkyykö fitness naisilla mahamakkaroita ollenkaan? Oi kyllä näkyy, mutta ei missään kuvissa, hei c’moon. Instagram tilit ovat kuorrutettu glitterillä ja kuliseilla.

 

Epävarmuus ja viha eivät katso kokoa tai ikää. ”Voi sinähän olet noin hoikka!” ei toimi ihmisen korvissa, joka todellisuudessa olisi hoikka, muttei näe sitä itse. Voit kauhistella kuinka noin kaunis ja kapeavartaloinen ei voi hyväksyä itseänsä, mutta kukaan ei näe sisällä myllääviä mörköjä. Jokaisella on omat haamunsa ja arpensa.

Sinun todellisuutesi ei tarvitse rakentua oman rasvaprosenttisi tai mahamakkaroiden ympärille. Kun rakastat kehoasi, ruokit sitä sillä ruualla, mitä kehosi tarvii. Kun rakastat itseäsi, liikutat kroppaasi sen verran kuin on sopiva, että se pysyy energisenä ja hyvinvoivana. Ei sinun tarvitse mahtua mallin mittoihin, eikä välttämättä mielesi mittoihin. Eikä ainakaan kaupan vaatteiden kokoihin! En edes muista, koska olisin itse mahtunut 36 tai XS kokoisiin vaatteisiin. Viime kerralla taisin kokeilla 40 kokoisia farkkuja, kun 38 alkoivat ahdistamaan. Tekee tiukkaa mahduttaa nämä reidet 38 kokoisiin farkkuhin, mun pillifarkut ratkesivat juuri viime viikolla kun istuin sängylle! Että se niistä “olet varmaan 36 kokoa” kommenteista. In your dreams.

Jos emme itse rakasta omaa kehoamme, niin kuka sitten? Emme voi IKINÄ saada samanlaista hyväksyntää ulkopuolelta, kuin mitä voimme saada itseltämme. Aina voi laihduttaa tai lihottaa, mutta sama keho meillä on ja pysyy. Hyväksy se. Äläkä mieti mitä muut ajattelevat sinun kropastasi, sillä heidän mielipiteensä kertoo enemmän heistä kuin sinusta.

Vihaa ei voiteta vihalla, vaan rakkaudella. Joten voita sinäkin itsesi rakkaudella!

♥ Suvi