Masennuksen Mariaanien haudassa

Kaksi kertaa elämässäni olen ollut masennuksen Mariaanien haudassa. Se tapahtui ensimmäisen kerran vuonna 2014 Fitnessmallikisan jälkeen. Olin antanut itsestäni aivan kaiken henkisesti ja fyysisesti. En päässyt sängystä enää ylös. Tilanteeseen vaikutti myös se, että koin arvoristiriitaa niistä asioista mitä halusin työssäni edustaa. Fitnessmaailma tuntui liian pinnalliselta ja jotenkin halusin vaan piiloutua lakikirjojen taakse kaikelta siltä itsensä esittelyltä jatkuvassa sosiaalisen median myrskyssä. Koin häpeää siitä miten en ollut mennyt siskon lapsen synttäreille ja miten olin jättänyt kaiken minulle oikeasti merkittävän sivuun kisan vuoksi. Toisaalta taas tiedän, että jos jossakin haluaa menestyä, niin se vaatii valitettavasti myös priorisointia ja uhrauksia. Tämä oli minulle arvojeni oppitunti, jonka edessä opin, että en ole enää valmis jatkossa tekemään asioita rakkauden hinnalla.

Toisen kerran jouduin depressiivisyyden tilaan juuri vuoden 2017 lopussa, kun uuvuin Ranskan vaihto-opintojen jälkeen. Uupumus ja alakuloisuus valtasivat mielen ja kehon, kun yritin pakottamalla väittää itselleni kaikkea muuta. Lopulta jouduin kuitenkin antautumaan sille, mikä oli totta. Olin taas kerran yrittänyt liikaa liian pitkään ilman joutenaikaa ja pysähdyksen hetkiä.

Miten masennus tuntui minussa?

Mikään ei tunnu silloin miltään. Elämästä puutuu värit ja elät ikään kuin mustavalkoista elokuvaa. Lottovoitto, kylmyys, bussista myöhästyminen, töistä myöhästyminen, kaverin raivoaminen, katolta pään päälle tippuva lumi tai tekstari maailman komeimmalta mieheltä ei liikuta eikä kosketa. Mikään ei vituta, innosta tai yksinkertaisesti kiinnosta. Sitä oikein toivoo, että joku lentäisi päähän, että voisi edes itkeä ja tuntea pahaa oloa.

Usein masentuneisuuteeni on liittynyt vahva tunne kontrollin menettämisestä. Mieli ja keho on ollut niin väsynyt , että on tuntenut olevansa täysin tuuliajolla: täysin muiden ja elämän sattumuksien armoilla. Itsetuntoni on ollut niin tiiviisti kiinni suorituksissani, että niistä irtautuminen on tuntunut todelliselta murskatappiolta elämäni edessä.

TAKAISIN PINTAAN ?

Miten olen sitten onnistunut uimaan pohjalta kohti pintaa ?

Ensinnäkin avaintekijä on ollut se, että hyväksyy oman tilansa ja kaikki tunteensa. Usein kärsimys johtuu siitä, että ihminen ei hyväksy sitä, että tuntuu paskalta tai ei hyväksy omaa elämäntilannettaan. Sitä häpeää, peittää ja yrittää piilottaa tunteitaan, jotta ei tarvitsisi myöntää omaa inhimillisyyttään ja ihmisyyttään muille tai varsinkaan itselleen. Hyväksy se mikä on totta ja tarkastele tunnetta sitten etäältä lintuperspektiivistä käsin. On aina eri asia VOIDA HUONOSTI KUIN OLLA HUONO. Mitä tahansa elämässä koetkaan muista, että sinä et ole kokonaan se asia mitä tunnet vaan se asia on osa vointiasi, ei koko sinuus.

Puhdista kalenterisi. Uskalla pyytää reilusti sairaslomaa ja ota aikaa itsellesi. Älä päätä mitään tarkkaa aikaa, että nyt tällöin ja tällöin minun pitää olla valmis työelämään tai takaisin huippusuorittamiseen vaan anna itsellesi aikaa. Tee aivottomia asioita, joista saat jotakin väriä elämääsi. Itselläni parhaita pelastajia ovat olleet meditatiivinen uiminen, käveleminen luonnossa, liikunta, ruokavalion puhdistus, elokuvien katselu, ystävät, vertaistuki, ammattilaisen apu ja lukeminen. Kirjoista taas masentuneeseen tilanteeseen yksi parhaista opuksista on ollut ehdottomasti Eckhart Tollen Läsnäolon voima. Vahva suositus.

Alkuun voi tuntua, että sitä haluaa vain nukkua kaiken aikaa ja sekin on ok. Älä aseta rimaa liian ylös vaan lähde liikkeelle pienistä asioista. Tavoitteet voivat olla hyvinkin niin pieniä, että saat itsesi sängystä ylös keittämään kahvin. Ehkä seuraavalla viikolla jaksat jo ulos ja liikkumaan hieman ja kenties nähdä ystävää. Rytmin luominen päivään on tuonut myös usein valoa päivään, vaikka mieli olisikin ollut pidempiä aikoja jo mustempi. Askel kerrallaan ja usko säilyen siihen, että valo kyllä vielä taittuu varjoista vaaleampaan sävy kerrallaan.

Ja muistathan, että sinä et ole yksin, vaan olemme kaikki heikkoja ja kipuilevia elämän edessä. Jokainen vaan omalla tavallaan.

Rakkaudella ja lämmöllä,

Laurasi.

 

Viha & Katkeruus

Moni on meistä varmasti kokenut katkeruuden ja vihan suolaisen maun. Se kun pistää vielä useasti janottamaan, mitä vanha suola yleensä tekee.

Viha on voimakas tunne mikä saattaa iskeä kuin hyökyaalto, yllättävä voimakas puuska mikä tuntuu vievän mennessään. Tulee sanottua tai tehtyä asioita, mitä ei normaalisti sanoisi ikipäivänäkään. Vaikka se saattaakin tuntua yllättävältä tunneryöpyltä, todellisuudessa se on jo itänyt ja kasvanut pikku hiljaa taustalla, keräten voimia erillaisista ärsykkeistä. Se ei vain tapahdu yhtäkkiä, aivan kuin hupsista keikkaa – nyt yhtäkkiä olenkin vihainen!

Viha on yleensä kasa patoutuneita tunteita tai meidän tiedostamatonta käyttäytymistä. Emme välttämättä ymmärrä miksi sanoimme, tai teimme jotain, tai mistä ylipäätänsä se viha kumpusi? Olemme saattaneet säilöä sisällemme huomattavan määrän tukahdutettuja tunteita, sanomattomia sanoja tai tekoja, ilmaisemattomia mielipiteitä, tai emme ole tulleet kuulluksi, tai nähdyksi. Voimme tykästyä siihen, jos huomaamme saavamme sen ansiosta huomiota, tai kontrolloitua toisia. Ihmisen perustarve on tulla huomatuksi ja jos se ei toteudu hyvällä, niin ihminen keksii toisen keinon – usein sitten pahalla. Kun huudamme ja räyhäämme, meitä ei voi olla huomaamatta, eli tällöin saamme perustarveen tyydytettyä.

Tunteet ovat tunteita ja kaikki meidän tunteemme ovat sallittuja ja niitä ei saa estellä. Seuraavaksi asiaksi jääkin, kuinka toimit tunteiden vallassa. Tässä tulee juuri koko homman fiksuus ja kulmakivi esille. Annamme kaikkien tunteiden tulla lävitsemme, mutta mieti, jos toimisimme spontaanisti kaikkien niiden tunteiden alla. Kun v*****aa, löisit ensimmäistä vastaan tulevaa ihmistä. Kun yhtäkkiä vain tuntisit, että poikaystäväsi onkin aivan hanurista, pakkaisit kamasi ja polttaisit tämän talon perässäsi

Kun viha yllättää, voi olla aluksi vaikea tietää sen lähtökohtaa. Kaatunut maitolasi ei välttämättä ollutkaan pääsyyllinen tunteille, vaan jo lapsuudessa kokemasi asiat saattavatkin olla lähtökohtana kaikelle sille vihalle, mitä tunnet. Et ole koskaan saanut niitä purettua, vaan ne purkautuvat sitten missä milloinkin. Lasta, jota on useasti kielletty kiukuttelemasta saattaa vanhempana saada useita raivokohtauksia. Miksi? Niitä tunteita ei ole purettu sieltä lapsuudesta asti ja kuppi alkaa kaatumaan pienistä notkahduksista.

On helppo suuttua ja olla vihainen jollekkin, joka teki sinua kohtaan väärin. Kuitenkin yleensä henkilön oma käytös kertoo enemmän hänestä itsestään, kuin sinun käyttäytymisesi. On kuitenkin hyvä osata tarkkailla ja pohdiskella omaa käyttäytymistä, antaako sinun käyttäytymisesti aihetta muiden raivota sinulle? Miten kohtelet muita? Jos kohtelet muita aivan miten sattuu, on turha odotella hyvää kohtelua takaisin.

Katkeruus on kuin reppu täynnä kiviä harteillasi. Se tekee matkastasi raskaan ja painaa sinut pikkuhiljaa kasaan.

Elämässä ei mene aina nallekarkit tasan ja joskus kun teet sovintoa toisen kanssa, toinen ei haluakkaan pyytää anteeksi, tai vastaanottaa anteeksipyyntöä. Silloin sinun tehtäväksi jää tehdä sovinto itsesi kanssa, ilman toista osapuolta. Hyväksy se tosiasia, mikä silloin on käsittelyssä. Ymmärrä, että olet tilanteen yläpuolella ja toinen alapuolella. Tiedosta, että te molemmat teitte omat virheenne, olet oppinut omista virheistäsi ja annat anteeksi itsellesi ja toiselle. Anna anteeksi toiselle, että hän on vasta siinä vaiheessa elämän polkua, että hän ei ymmärrä asioiden toista laitaa. Olet tarpeeksi fiksu antamaan anteeksi ja jatkamaan eteenpäin.

Voi olla haastavaa antaa anteeksi toiselle ihmiselle, joka satutti sinua pahasti. Jokaisella kohtaamisella on kuitenkin oma paikkansa tarinassa ja tulet huomaamaan sen myöhemmin. Älä kuitenkaan anna vihan ja katkeruuden viedä sinua alemmaksi, tai älä ala käyttäytymään niiden mukaan. Heitä se raskas reppu sivuun ja jatka matkaasi kevyemmin. Maailma on täynnä ihmisiä jotka satuttavat meitä ja kulkevat vihan johdattamana. Älä alennu samalle tasolle, vaan pidä lippu korkealla.

Itsekin olen kompuroinut katkeruuden suolaiseen syleilyyn, mutta avaimet omaan onneen löytyy usein omasta kädestä. Katkeroitunut kun rakastamani henkilö ei vastannutkaan tunteisiini ja myöhemmin tajunnut, että henkilö olikin aivan väärä. On turha olla katkeroitunut bikini vartalon omistavalle naiselle, jos itse syö juustokakkua viisi kertaa viikossa. Älä ole katkeroitunut ihmiselle, joka tienaa enemmän, jos hän tekee 50 työtuntia enemmän kuin sinä.

Elämässä on kuitenkin kyse itsensä voittamisesta, ei vertailla itseään muihin ja kilpailla siitä, kenellä on eniten sitä ja pyörein pylly. Ole niin kiireinen itsesi kanssa, eteenpäin viemisessä, inspiroitumisessa ja työskentelyssä, että et kerkeä vertaamaan itseäsi muihin.

♥ Suvi

 

Masennus

Ensimmäinen muisto minulla on ennen masennusta, että istuin historian tunnilla yläasteella ja pohdiskelin, kuinka onnekas olenkaan. Minulla oli ystäviä, hevonen, harrastuksia ja elämä oli muutenkin mukavaa. Mietiin, miksi minä ansaitsin ne kaikki, miksi juuri minä? Tässä täytyi olla joku vikana.

Monesti olen törmännyt ajatukseen, että olenko minä vain normaalia heikompi kuin muut, kun olen monesti ollut polvillani elämäni kanssa maahan poljettuna, kun muut ympärillä porskuttavat eteenpäin? Miksi aina minä kaadun, enkö osaa pysyä pystyssä? Olenko vain liian heikko? Ja olenhan minä heikko, sekä erityisherkkä. Mutta se ero, mikä minulla on moniin muihin (joiden vahvuutta olen jopa ihaillut) on se, että minulla riittää rohkeutta myöntämään omat heikkouteni ja jopa ottamaan apua vastaan. Aina ei toki ole ollut näin, mutta varmaan yksi elämäni parhaista päivistä on ollut se, että myönsin olevani heikko ja tarvitsin apua.

Masennus on kuin synkkä verho, mikä lasketaan yllesi ja estää näkemästä valoa ja värejä. Samalla se painaa sinut kasaan, ettet saa enää suoristettua itseäsi. Aluksi se on hiukan pelottavaa, mutta ajan kuluessa surusta tulee morsiamesi, tuskasta morsiusneitosi ja kivusta rakastajasi. Tuska kasvaa tuskalla ja ruokit sitä päivittäin, kuin lemmikkiäsi.

Elämä ottaa, mutta se myös antaa. Olen kiitollinen omasta masennuksestani, sillä ilman sitä en olisi se, kuka olen nyt. Vaikka olenkin edelleen keskeneräinen ja tulen aina olemaan, en olisi oppinut niin paljoa elämästä ja tunteista ilman sitä. Masennus on juuri siitä kultainen, että sen alta paljastuu järjetön määrä viisautta, kunnioituista ja tietoa. En kuitenkaan toivoisi kenenkään sairastuvan siihen ja surullisen paljon se vie henkiä. Ikinä ei saisi luovuttaa, mutta meistä kukaan ei jaksa taistella ikuisesti.

Masennusta ei korjata sanoilla “se on asenteesta kiinni”,  vaan se korjataan järjettömällä määrällä rakkautta ja myötätuntoa. Itse en halunnut sääliä koskaan, vaan sitä rakastavaa auttavaa kättä. Tässä tulee ensin pieni mutka. Jos sairastunut ei myönnä olevansa sairastunut, on apua vaikea hakea tai vastaanottaa. Kaikki alkaa siitä, että myöntää itsellensä olevansa masentunut. Kukaan ei ole yksin tässä maailmassa, moni muukin kokee samoja asioita kuin sinä vaikka voisitkin ajatella, ettei kukaan muu tunne samalla tavalla, tai voisi ymmärtää. Masentunut ei ole hullu tai sekaisin, se on vain inhimillinen ihminen omine haavoineen ja katkennein siivin.

Maailmankaikkeus ei vastanut yhtenkään monista sadoista rukouksistani, joissa pyysin henkeni viemistä, sydämeni pysähtymistäni tai onnettomuuden tapahtumista. Edelleen olen hengissä kirjoittamassa tätä tekstiä. En edes onnistunut ajamaan itseäni kuolettavaan kolariin mitä niin kovasti halusin. Palasin kotiini “luuserina”, koska en pystynyt edes tappamaan itseäni. Siitä päivästä alkaen päätin elää, vaikken halunnutkaan elää – elävä kuollut.

Ulkopuolisen silmissä elämäni on näyttänytkin varmaan ihan hyvältä. Pään sisällä olevat äänet ja rikkoutuneet tunteet ovat kuitenkin vieneet ja pitäneet kaukana hyvästä. “Näin sun kuvasi lehdessä, oksensin kolme päivää putkeen”, “Voisitko Suvi vaan tappaa itsesi”, “Kukaan ei tule koskaan rakastamaan noin rumaa ihmistä” ja pilkkaavaat tönimiset “hyi vittu” – lauseiden kera saivat minut tuntemaan oloni mitättömäksi, kelpaamattomaksi ja ei rakastettavaksi. Ja kun et rakasta itseäsi, et voi myöskään vastaanottaa rakkautta sen arvoisella tavalla.

Elämäni ei missään nimessä ollut kokonaisvaltaista kurjuutta. Vietin ihania hetkiä ja koin hyviä kokemuksia ystävieni kanssa, joille olenkin erittäin, erittäin kiitollinen. Iltaisin kun meni peiton alle, mielessä pyöri itsetuhoiset ajatukset. Aamut saattoivat olla vaikeita ja uudet asiat eivät aina innostaneet, sillä en ollut mielestäni niiden arvoinen.

Kukaan ei voi rakastaa toista ehjäksi, vaan itse on opittava rakastamaan itseään. Kaksi rikkinäistä ihmistä eivät tee toisistaan eheitä. Toisen vierellä on kuitenkin kuljettava, pidettävä pystyssä ja kuunneltava. Itsensä rakastaminen vaatii paljon harjoittelua ja aikaa. Haavoja ei paranneta viikossa, eikä kuukausissa. Mieltäkään ei pysty uudelleen ohjelmoimaan hetkessä, vaan se tapahtuu pienin siirroin.

Masennus voi syntyä monesta eri syystä. Suhteesta vanhempiin, ystäviin, traumaattiset kokemukset, uupumus – lähes minkä takia vain. Anteeksi antaminen on yksi suurimmista voimavaroista. Emme välttämättä aina ymmärrä miksi joku ihminen toimi meitä kohtaan niin kuin toimi. Jos olemme katkeroituneita vanhemmille siitä käytöksestä, miten he käyttäytyivät meitä kohtaan, on vastuu myös meillä. Annammeko sen käytöksen pilata meidän oma onnemme? Vanhemmilla ei yleensä ole havaintoa omasta käytöksestään. He heijastavat omia käsittelemättömiä traumojaan lapsiin ja käyttävät samoja kasvatusmetodeja mitä heidän vanhempansa, vaikka ne eivät olisikaan niitä parhaimpia. He eivät tiedosta omaa käyttäytymistään. Jos joku sanoi sinulle joskus ilkeästi, hän vain heijasti omaa oloansa. Voit ajatella, että olipa tuollakin ihmisellä paha olo, kun tuollaisia laukoo suustansa. Ihminen, joka on tasapainossa ei hukkaa aikaansa muiden alistamiseen ja solvaamiseen. Voit antaa kaikkien negatiivisten tunteiden virrata lävitsesi, sitten toivottaa ne jatkamaan matkaansa. Kaikista raadollisinta on, kun rakastamasi ihminen talloo sinut maahan ja jättäen sinut siihen. Voi olla vaikea ymmärtää miksi rakastit ihmistä, joka olikin vain kylmä ku**pää, mutta asialla on monia eri puolia. Ensimmäinen on se, että pystyit rakastamaan sellaista ihmistä, joka ei ansainnut rakkauttasi. Sinulla siis riittää rakkautta. Lisäksi saatamme rakastua ”vääriin” ihmisiin sen takia, ettemme kunnioita itseämme tarpeeksi, tai olemme oppineet lapsuudesta virheellistä informaatiota rakkaudesta ja sitä kautta menemme kimppaan epätasapainoisten ihmisten kanssa. 

Saatan olla vähän kurja ihminen, mutta en luota paljoa lääketeollisuuteen. On olemassa hyviä lääkkeitä, mutta itse en ole suostunut syömään mitään mielialalääkkeitä, vaikka olenkin harkinnut monesti. Mielestäni paras lääke masennukseen ovat oivallukset, tukiverkosto, terapia, tai muu ammattiapu ja ne pienet onnen siemenet, mitkä pääsevät läpi sen mustan usvan. Se ei ole viikon, eikä kuukauden projekti, vaan paljon pidemmän. Mutta se kannattaa, juurikin sen takia, että sen kaiken alta raivautuu niin mieletön määrä hyvää. Eikä se tarkoita sitä, ettei elämässä enää koskaan tapahtuisi mitään pahaa. Itse huomasin masennuksen aikana, että ne pienetkin kolhut vei syvälle suohon. Nykyään edes isommat mutkat ja töyssyt ei saa kaatumaan, korkeintaan horjahtelemaan ja jatkamaan matkaa. Luotto omaan itseensä ja elämän kantamiseen säilyy.

Jokainen meistä on ainutlaatuinen omana itsenään, sairauksineen, menneisyyksineen ja arpineen. Kenenkään sairaus, oli se sitten päällepäin näkyvä tai ei, ei pysty viemään meiltä sitä ketä me oikeasti olemme, jos vain niin haluamme. Elämän yksi tarkoituksista on se, että teemme niitä asioita, mitkä saavat meidän sielun syttymään ja laulamaan, ei se, että yritämme sopia johonkin muottiin tai tyyliin.

Älä ajattele, että tunnet väärin, jos olet väsynyt ja surullinen. Sano se rohkeasti ääneen ja tulet huomaamaan, että meitä on monia muitakin. Älä häpeile sitä, et ole heikko. Tämä on vain osa elämääsi, ei tuomiosi. Ota vastaan kaikki ne suuret ja pienet tunteet, äläkä missään nimessä yritä kieltää niitä tulemasta, tai niiden olemassa oloa. Kirjoita ylös kaikki mitä tunnet. Et tule koskaan olemaan niiden tunteiden kanssa yksin. Olet elämäsi tärkein ihminen, joten lakkaa kiusaamasta itseäsi. Älä yritä leikkiä vahvaa, ole vain. Olet paljon enemmän kuin se fyysinen olemus, mihin on kiinnittynyt luusi, lihasi, ihosi – ulkonäkösi. Rakasta sitä, mikä löytyy sen alta.

♥ Suvi

Ahdistus

Yleensä minulla ei kovin kauaa nokka tuhise, kun kirjoitan uusia tekstejä. Tämä aihe kuitenkin jäädytti näppäimistön ja mielen ihan totaallisesti. Ei mitään kuusaa, mitä voisin kirjoittaa ahdistuksesta.

Ärsyttää, että kärsiin ahdistuksesta ja paniikista useamman vuoden, niiden takia jätin paljon asioita tekemättä ja silti en osaa pukea sanoiksi mitä koin, miksi ja miten pääsin siitä eroon.

Kuuntelin äsken sängyllä äänikirjaa ja mietiin samalla tätä aihetta. Mietiin tilanteita ja syitä ahdistukselle omasta kokemusta ja listasin seuraavat asiat pääni sisällä:

Ulkonäkö: Ahdistuin siitä, kun en näyttänyt siltä miltä olisin halunnut näyttää, tai en ollut sellainen millainen oli luonnos pääni sisällä. Kireä kunto, meikit sellaset ja tälläset, hiukset niin ja näin. Ahdistus, kun todellisuus ja mielikuva eivät kohdanneet. Vatsamakkarat ahdisti, kun niiden tilalla piti olla sikspäkki. Revityt kynnet ja kynsinauhat ahdistaa, sillä haluaisin terveet, pitkät ja paksut kynnet ja tiedän, että saan kommentteja järsityistä kynsistä. Kynsien järsimisen lopettaminen on vaikeampaa kuin tupakan polttamisen, kynnet ovat aina tarjolla ja alitajuntainen tapa purkaa stressiä = Ahdistuin, kun en ollutkaan “täydellinen”.

Tekemättömät asiat: Se pitkä luettelo mielessä kaikista tekemättömistä töistä, jotka eivät tekemällä edes lopu. Pyykit, tiskit, lemmikkien hoito, työt. Kaikki se tekemättömyys saa olon ahdistuneeksi. Todellisuudessa kannattaa vain keskittyä niihin asioihin, mitä olet juuri nyt tekemässä. Ankkuroida itsensä tähän hetkeen. Koska asiat tapahtuvat tässä hetkessä.

En tahdo: Ammattikoulussa ahdisti aina palata koulun penkille, kouluttautumaan alaan jota en haluaisi tehdä. Iltaisin valtaa ahdistus siitä, että “en tahdo mennä, tahdon jotain muuta.” Työpaikoissa, joissa valtaa huono yhteishenki oli valtava ahdistus mennä, kun joutui jo ennalta miettimään “naama norsun vitulla” – olevia ihmisiä ja painostavaa tunnelmaa.

Epätietoisuus: En tiedä mitä haluan elämältä – on ahdistava tunne, tai kun et tiedä jotain asiaa varmaksi. Et ole varma onko joku läheisesi kunnossa, et tiedä mitä on tapahtunut, etkä voi asialle mitään. Epävarmuus jättääkö rakkaasi sinut tai pitääkö Jamppa sinua viehättävänä.

Raha: Itse lankean tähän usein. Epävakaa taloudellinen tilanne saa tuskan pintaan. Selviänkö laskuista, saanko koskaan itseäni velattomaksi, mistä saan tarpeeksi rahaa jne. Raha asioista huolehtiminen vie helposti maun myös niiltä elämän asioilta, joista oikeasti nautimme. Ei tarvitse rikas ollakseen onnellinen.

Minulle suurin apu ahdistukseen oli varmaan se, että rohkean päättäväisesti lähdin jonnekkin ahdistuksesta huolimatta ja opiin selviämään pelottavista ja ahdistavista tilanteissa “hengissä”, koska aivojeni mukaan olisin saattanut jopa kuolla. Liike ja teot ovat paras vastalääke ahdistukselle. Kun ahdistaa oma syöminen, mutta päättät muuttaa ruokavalion. Kun ahdistaa, ettet ole urheillut, mutta päätätkin lähteä lenkille.

Ahdistuksen voittaminen vaati älykkyyttää ja tunteiden tulkintaa. Pitää osata pysähtyä tutkailemaan tunteitaan, mistä tämä ahdistus kumpuaa, mistä tämä sai alkunsa, miksi minä koen näin ja antaa sen sitten mennä. Ahdistusta ei saa kieltää tunteena, vaan se on otettava avosylin vastaan ja sitten toivottaa hyvästit. Kuten esimerkiksi saatamme kokea ahdistusta painostamme ta rasvaprosentista, koska se ei sovi median asettamaan muottiin taikka sitten meidän omaan pään sisäiseen muottiin.

Voit kokeilla huolihetkeä. Aina kun huoli valtaa mielesi, siirrä se sivuun. Varaa iltaisin aikaa n. 15 minuuttia huolihetkeen ja kirjoita ylös kaikki huolesi. Voit sitten tarkastella niitä, onko niihin edes aihetta.

Yritä totuttaa itsesi siihen, että elämä sisältää paljon ahdistavia, huolestuttavia ja epämukavia hetkiä. Hengitä rauhallisesti, laske hitaasti kymmeneen. Et kuole siihen. Niin kauan kuin elät, sinulla on mahdollisuus. Älä anna aivojesi huijata sinua liialliselta turvallisuuden haulta ja kuoleman pelolla. Itse opettelen luottamaan siihen, että elämä kantaa ja vie, vaikka en aina pitäisi kaikkia naruja käsissäni. Ahdistus on vienyt jo liian ison palan elämästäni, enkä halua antaa sen viedä kaikkea. Olen vahvempi, vaikkakin se vaatii työtä.

Ahdistus, paniikki ja kiukku ovat usein egon tuottamaa roskaa. Et kuulu sinne, tänne, tuonne, et voi tehdä näin ja noin. Ego on piilevä piru, emmekä aina huomaa sen otetta. Tärkeintä on opetella kuuntelemaan itseämme, sisäistä ääntämään ja hiljentämään kaikki epäilykset. Sinä osaat ja sinä riität, voit olla juuri niin hajalla, iloinen, likainen ja haiseva kuin haluat. Älä anna egon hallita sinua ♥

♥ Suvi

Pelko

Pelko omistaa monet eri kasvot. Voimme pelätä pimeää, eläimiä, yksin jäämistä, väkivaltaa, kuolemaa, ihan mitä tahansa. Pelko on normaali tunne siinä missä kaikki muutkin tunteet ovat. Sitä ei pidä karhata pois, tai kieltää sen olemassa oloa. Kuten kaikkia muitakin tunteita, sen on annettava virrata ja sitten miettiä sen alkuperää, tai miksi tunnet voimakasta pelkoa tiettyjä asioita kohtaan.

Meidän aivojemme tehtävä on pitää meidät hengissä. Siksi myös tunnemme pelkoa sellaisia asioita kohtaan, mitä ei välttämättä edes tarvitsisi pelätä. Meidän mielemme haluaa pitää meidät turvassa, ettemme vain vahingoitu. Siksi uudet ja tuntemattomat asiat saattavat saada meissä aikaan “pakene” – reaktion. Myös vanhat kokemukset ja tunteet saattavat liittyä meidän pelkoihin.

Minulla oli 10 – vuotta hevonen, joka ei ikinä malttanut odottaa selkään nousemista, kun lähdin ratsastamaan. Se lähti jo kävelemään eteenpäin kun ponnistin jakkaralta kyytiin. Joskus kävikin niin, että horjahdin satulaan noustessa, mutta onnistuin ponnistamaan itseni satulaan. Tämän jälkeen aloin pyörittelemään mielessäni, että mitä jos putoaisin betonilattialle 166cm korkean hevoseni selästä, kun en joskus pääsisikkään kyytiin. Kun olin tarpeeksi mässäillyt ajatuksella ja olin uudestaan lähdössä ratsastamaan, en päässytkään selkään asti vaan jouduin itse ponnahtamaan takaisin maan tasalle, etten putoaisi. Säikähdin niin paljon, että jouduin istumaan jakkaralla pidellen hevosen ohjia kädessäni, kun en pystynyt hyppäämään selkään, kun jalkani vapisivat niin paljon. Jouduin keräämään itseni takaisin kasaan ja pääsinkin selkään. Tämän jälkeen aloin jännittämään selkään nousemista. Hengitys muuttui pinnalliseksi ja koko kropassa tuntui jännitys aina kun hyppäsin jakkaralta hevoseni selkään. Voitin kuitenkin joka kerta pelkoni sen avulla, että halusin niin kovasti päästä ratsastamaan, että vaikka puoli väkisin heitin itseni satulaan. En halunnut antaa pelolleni valtaa.

Olen myös pelännyt ihmismassoja, suurissa kauppakeskuksissa yksin käymistä, rakastumista ja ties mitä. Paniikkikohtaukset olivat tuttuja ja monesti olisin halunnut jättää asioita tekemättä pelon, ahdistuksen ja paniikin takia. Pienillä askelilla ja vyöhyketerapian avulla pääsin arkisista peloistani eroon ja pystyn elämään arkea ilman pelkoja. Se ei tarkoita sitä, etten omistaisi pelkoja. Suurin pelkoni taitaa olla se “epäonnistuminen”, eli en pääsisi tavoitteisiini tietyssä ajassa. Tiedän, todella typerää ja yritän päästä tästä eroon, sekä että oppisin luottamaan siihen, että asiat kyllä tapahtuvat ajallansa jos antaa niille tilaa ja on valmis tekemään töitä.

Pelkoon liittyy usein ulkoinen tekijä. Pelkäämme muiden reaktioita ja mielipiteitä. Jos meidät vaikka hyljättäisiin! Kun alat pelkäämään, mieti, mikä olisi pahin mahdollinen lopputulos. Kirjoita se ylös ja mieti, kuinka suuri mahdollisuus sen tapahtumiseen todella on. Sen jälkeen mieti, oletko valmis ottamaan riskin. Yleensä huomaamme, että pahin mahdollinen lopputulos ei välttämättä ole edes kovin mahdollinen, tai saatika edes ylitse pääsemätön. Itse pelkäsin eroa viime vuonna ihan hemmetin paljon ja kun se viimein tapahtui, olikin äärettömän helpottonut. Pelkoni oli ollut vääristävä ja täysin turha.

Pelko saattaa aiheuttaa meissä jähmettymistä, emmekä pystykkään tekemään mitään. Silloin on hyvä vetää syvään henkeä ja ottaa pienempi askel. Ei tarvitse välttämättä tehdä kerralla suuria muutoksia, vaan pieniä askelia vain. Pelko jää meidän kroppaamme, se ei ole pelkästään mielentila, vaan myös osa kehoamme. Siksi se pitää hoitaa myös kropasta pois.

Paras tapa päästä pelostasi on kohdata se. Pelkäsin ennen pimeää ja kummitustaloja. Nykyään ne ovat melkein yksi lempipaikoistani, haha! Miksi? Menin porukan perässä hylättyihin taloihin ja kun huomasin, ettei ole mitään pelättävää, pelko katosi. Nyt olen hulluna kummituspaikkoihin! (Tiedän, etten ole yksin tämän asian kanssa, eikö totta?! :D)

Tee lista peloistasi. Kerro niistä kaverillesi ääneen ja mieti, miten voit päästä peloistasi eroon. Jos pelkäät korkeita paikkoja, älä heti kiipeä korkeimmalle näkötornille. Etsi sopivampi korkeus, vaikka leikkimökin katto. Istu siellä hetki hiljaa ja katso, tapahtuiko pahin mahdollinen lopputulos. Jos pelkäät hevosia, kokeile ensin seisoa niiden lähellä pari minuutta, seuraavan kerran kosketa eläimen silkkistä turpaa. Ei mitään rakettitiedettä.

Voit myös kokeilla leikittellä ajatuksella. Kuvittele mielessäsi, että seisot jossakin ja pelkäämäsi asia on kaukana edessäsi, mutta ei niin kaukana, ettet erottaisi sitä. Teidän välissänne on lasi, mikä suojelee sinua. Jos lasin takana on hämähäkki, kuvittele hämähäkki niin lähelle lasia, kuin tunnet olosi vielä rennoksi. Liiku kohti lasia pikkuhiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes teidän välissä ei ole enää mitään muuta, kuin se lasi. Voit vaikka koskettaa lopuksi pelkäämäsi asiaa. Tärkeintä on pysyä rentona, kun kohtaat pelkosi.

Esiintyjälle vinkiksi: Kuvittele yleisösi alasti. Ihan totta, kaikki ne ihmiset istuvat yleisössä alasti. Hekin ovat vain ihmisiä, siinä samassa kuin sinäkin. Ei mitään yli inhimillisiä ihmisiä. Muista myös hengittää rauhallisesti sisään ja ulos, ettei hengitys muutu pinnalliseksi. Syvä ja rauhallinen hengitys on itsensä rauhoittamisen A ja O.

  • Pelko on onnen vihollinen. Kohtaa pelkosi rohkeasti, niin vapaudut niistä.

Suvi

Epäonnistuminen

Epäonnistumisen pelko on varmasti monella ollut usein läsnä elämässä. Usein siihen liitetään ajatus, että mitä muut meistä ajattelevat jos epäonnistumme. Haluaisimme tehdä jotakin mikä houkuttelee sisintä, mutta pelko ohjaa meidät pois asian luota. Moni meistä varmasti sanoo, että “en minä pelkää”, vaikka totuus on aivan muuta. Minäkin pelkään tällä hetkellä, että epäonnistun kisadieetissä! Myönnän, että usein mieleeni hiipii ajatus siitä, että mitä nyt muut ajattelisivat, jos en nousekkaan lavalle parin kuukauden päästä. Eniten ajatuksessa kauhistuttaa se, että epäonnistuisin itse itseni takia.

Epäonnistumisen pelko voi saada meidät jähmettymään, emmekä oikeasti tee niitä asioita, mitkä veisivät eteenpäin. Hyvä laulaja saattaa pelosta jättää keikkansa tekemättä, mikä olisi voinut poikia hänelle uutta polkua urallansa. Potentiaalinen ratsastaja voi jättää uransa hevosten kanssa kesken, koska hänelle uskoteltiin, ettei hevosalalla pärjää ja näin ollen epäonnistumisen pelko sai jättämään haaveet siihen. Kuten kirjoitin jo aiemassa tekstissäni, että ihminen, joka ei anna todellisen minuutensa, halunsa ja intohimonsa roihuta, vaan tekee jotain aivan muuta, ei voi saavuttaa sisäistä rauhaansa kovinkaan helposti.

Jos minua jokin kaduttaa, niin se, että olen jättänyt tekemättä paljon asioita elämässäni sen takia, että pelkäsin epäonnistuvani, joutuvani hyljetyksi ja naurunalaiseksi. Jos voisin kelata ajassa taaksepäin, menisin itseni luokse joitakin vuosia nuorempana ja sanoisin, että älä kuuntele muita, äläkä lannistu. Asiat eivät mene aina helpoimman reitin kautta, mutta epäonnistumisia ei ole. Jos jokin menee vikaan, on hyvä käydä läpi toiminta tapojansa, mitä pitäisi muuttaa, että päästään lähemmäksi toivottua määränpäätä.

Epäonnistuminen on aina katsojan silmissä. Joku toinen näkee pienen vastoin käymisen suurena epäonnistumisena, kun toinen ei juuri hievahdakkaan suurista esteistä. Itsevarma henkilö, joka tietää minne on menossa määrätietoisena, mutta lujan lempeästi, ymmärtää myös sen, että epäonnistumiset ja vastoinkäymiset kuuluu asiaan ja ne ovat joskus ihan hyviä juttuja. Ilman niitä emme voi nähdä mikä on menossa pieleen, minkä jutun voisi hoitaa toisella tavalla. Jos kaikki menisi juuri niinkuin pitääkin, emme olisi ikinä onnellisia putkeen menneistä tehtävistä ja saavutuksista, jos kaikki olisi ollut yhtä ruusuilla tanssimista. Epäonnistumiset antavat perspektiiviä elämään.

Kun asetamme itsellemme uusia tavoitteita, on hyvä olla realistinen ja arvioida mihin oikeasti pystyy. Jos tapaa harrastaa liian suurien tavoitteiden asettamista, on tuomittu epäonnistumaan. Kun et ikinä saavuta tavoitteitasi niiden korkean tason vuoksi, kaivat itsellesi kuoppaa minne sinun on helppo jäädä surkuttelemaan ja sättimään itseäsi.

Epäonnistumisia ei ole edes olemassa. On vain tiettyjä toimintatapoja, jotka vievät sinut tiettyyn pisteeseen. Jos sinulla on joku tavoite tai määränpää, ainut tapa päästä sinne on lähteä kokeilemaan miten pääset sinne. Jos joku ei menekkään niinkuin piti, ota siitä vain opiksesi ja kokeile uudestaan. Voit joutua muuttamaan 10 kertaa toimintamalliasi, ennenkuin olet löytänyt sen oikean reitin ja tyylin. Siksi ei kannata luovuttaa. Pääset kyllä sinne minne oletkin menossa, mutta ajallansa. Universumi ei elä meidän aikataulujen tai kalenterien mukaan, vaan asiat tapahtuvat juuri silloin kun niiden kuuluukin tapahtua. Älykkäimpiä ja onnellisempia ovat ne, jotka oivaltavat ongelmien kuuluvan ihmisten elämään, eivätkä mittaa onnea ongelmien puuttumisen perusteella. Syyllisyyden tunteminen ja menneisyyden kokemuksista opiksi ottaminen ovat kaksi eri asiaa. Aina on parantamisen varaa, koska täydellisyys ei ole inhimillinen ominaisuus.

Ja muistakaa, että teidän, tai kenenkään muun kyvyt eivät ole sen parempia tai huonompia, vaan erilaisia.

 

♥ Suvi

Itseluottamuksen 10 käskyä

”Itseluottamus tarkoittaa uskoa siihen, että suoriutuu tai selviytyy hyvin siitä, mihin ryhtyy tai joutuu. Itseluottamusta on käsittää omat hyvät ja huonot puolensa. Itseluottamuksellinen ihminen osaa olla kiitollinen onnistumisistaan, mutta myös hyväksyä epäonnistumisensa. Itsetunto (ruots. självkänsla, engl. self esteem), itsetuntemus (ruots. självinsikt, engl. self image) ja itsevarmuus (ruots. självsäkerhet, engl. self confidence) ovat läheisiä käsitteitä, mutta eivät itseluottamuksen synonyymeja”

(Wikipedia)

Tämän kirjoituksen haluan omistaa kaikille niille henkilöille, jotka ovat inspiroineet minua kohti parempaa itseluottamusta urheilussa, työelämässä, parisuhteissa ja koulunkäynnissä. Miten sain itseluottamusta kisata piirinmestaruuksista yleisurheilussa, pyöräillä 300 kilometriä 10-vuotiaana, voittaa fitnessmallikilpailun, voittaa vuoden valmentaja palkinnon, vuoden parhaan myyntituloksen palkinnon, laudaturin paperit, lähteä opiskelemaan vaihtoon vieraaseen maahan ja todella vaativaan kouluun, kirjoittaa blogia, puhua tunteistani avoimesti sosiaalisessa mediassa ja YouTubessa?

Et voi tietää tasoasi, jos et ikinä mene ja kokeile, mikä uskalluksesi taso on tällä hetkellä. Vasta kun menet ja teet, tiedät mistä lähteä kehittymään eteenpäin. Tämän oivalluksen ymmärtäminen on ollut kaikessa tekemisessä lähtökohtanani. Mitä useammin teet jotakin asiaa, sen vahvemmaksi siinä tulet. Joten pyydän, että kysytkin jatkossa iltaisin itseltäsi:

Kuinka paljon rohkeutta jätin tänään käyttämättä?

-Tommy Tabermann –

Kokosin tähän itseluottamuksen kymmenen käskyä kymmenen inspiroivan henkilön sanomisista, mitkä vaikuttivat oman itseluottamukseni vahvistamiseen elämässäni.

     1.Kukaan ei voi tehdä sinusta heikompaa ilman, että sinä itse annat siihen luvan.

-Eleanor Roosevelt-

 

  1. Hyvä itseluottamus perustuu siihen, että antaa kaikkensa ja tekee parhaansa. Ei siihen, millä tavoin muut sinut arvioivat.

-Ari Saario-

 

       3. Huippu-urheilija voittaa silloinkin, kun häviää.

 -Sarasvuo-

 

  1. Rohkeus ei oo sitä ettei pelota vaan et uskaltaa hyppää vaikka ei tiedä selviikö elossa.

-Cheek-

 

  1. Rohkeus ei ole sitä, ettei tunne pelkoa. – – Rohkeus on sitä, että oppii voittamaan pelon.

-Nelson Mandela-

 

  1. Joskus todellisen rohkeuden löytää vain esittämällä sitä ja joskus juuri esittäminen on rohkeutta.

-Nelson Mandela-

 

  1. Confidence is not ” they will like me”. Confidence is “I will be fine if they don’t”

-Christina Grimme-

 

  1. Kun itse tiedät arvosi, sinun ei tarvitse sitä enää toisten mielipiteillä mittailla.

-Tommy Hellsten-

 

  1. High self-esteem comes from feeling like you have control over events not that events have control over you.

– Tony Robbins-

 

  1. The best way to gain self-confidence is to do what you are afraid to do.

-Swati Sharma-

 

Rakkaudella,

Laura.

Itseluottamus

Itseluottamus. Se on niin pelottavan laaja käsite, ettei monikaan taida ymmärtää sen reviiriä. Oma mielipiteeni on se, että jos kaikki maailman ihmiset omistaisivat hyvän itseluottamuksen, maailma olisi parempi paikka. Miksi niin?

Mietitään vaikka niinkin ihanaa aihetta kuin rakkaus tai ihan vaikka ihmissuhteet. Ihminen, joka on hyvällä itsetunnolla varustettu, ymmärtää oman arvonsa, tietää missä menee rajat ja esimerkiksi eron hetkellä pystyy käsittämään sen, että molemmat ansaitsevat uuden, oman arvoisensa kumppanin ja ilman draamaa, tai kostamisia pystyvät jatkamaan elämäänsä. Miettikääpä huviksenne paljonko epäonnistuneet rakkaussuhteet aiheuttaa hallaa ihmisille, joilla on huono itsetunto ja mitä se voi saada aikaiseksi. Ei olisi ihmisiä, jotka yrittävät saalistaa toisten kumppaneita oman itsetunnon kasvattamiseen, ei olisi ihmisiä, jotka toisia sortamalla yrittäisivät nostaa itseään korkeammalle jalustalle.

En tiedä ratkeaisiko kaikki maailmanluokan ongelmat ihmisten keskuudessa jos kaikki osaisivat luottaa itseensä, mutta mitä enemmän tiedämme omista tunteistamme ja käytöksestämme, ongelmat pienenee. Ongelmia tulee siinä, kun emme tunne itseämme tarpeeksi hyvin, emme tiedä miksi tunnemme mitä tunnemme tai edes tiedosta niitä ja teemme vääriä ja hätiköityjä päätöksiä tunteiden vallassa. Itsetunto ja itseluottamus auttavat näissä asioissa, opimme tuntemaan itsemme ja luotamme siihen että teemme oikeat päätöksemme itsemme takia. Kuten Maaret Kallio kirjoitti – Tärkeintä on kasvaa ihmiseksi itselleen. Hyvä elämä syntyy ymmärryksestä itseään kohtaan. Kirjasta Inhimillisiä kohtaamisia.

Itseinho ei johda muuhun kuin jähmettymiseen. Jos et pidä itsestäsi ja olet ilkeä itseäsi kohtaan, on ensiksi oivallettava miksi olet ilkeä itseäsi kohtaan. Jos et ymmärrä itseäsi, toistat samoja käyttäytymistapoja, mitkä saattavat olla teille itsetuhoisia. Itsensä tunteminen ja itseluottamuksen kasvattaminen ei tapahdu hetkessä. Se opetellaan samallalailla kuin autollakin ajaminen. Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten ajattelet itsestäsi. Puhutko itsellesi lempeästi, vai zoomaatko huomiosi niihin pieniin vikoihin, mitä itsestäsi löydät? Negatiivisuuden ajatteliminen on helpompaa, mitä positiivisuuden. Siksi onkin tärkeää opetella ajattelemaan enemmän positiivisuuden kautta. Mitä hyvää näet itsessäsi tänään? Minulla oli hetki sitten pieniä ongelmia itseni kasaamisessa, lähinnä sen suhteen miten voisin näyttää paremmalta. Tähän Laura sanoi erittäin viisaat sanat: Suvi, kukaan ei tule sun hautajaisiin, että “Suvilla oli aina niin hienot tekoripset!” vaan siksi, että minulla oli kaunis sielu. Liian usein liitämme itsetuntomme omaan ulkonäköömme ja unohdamme sen, miten upeita olemme muuten. Moni kakku päältä kaunis!

Kun mietit seuraavan kerran jotain ratkaisua, jossa sinun on päätettävä otatko vastuun omasta elämästäsi, teetkö oman valintasi vai et, kysy itseltäsi: “Kuinka kauan minä tulen olemaan kuollut?”

Seuraavan kerran kun sorrut itsesi torjumiseen, rankaisemiseen yms. Kokeile tehdä ajatuksiisi uusi, oma nurkkaus, missä tarkastelet omia ajatuksiasi. “Miksi ajattelen näin, että olen ruma? Miksi haluaisin kostaa eksälleni, vaikka paljon parempi vaihtoehto olisi pitää rimaa korkealla?” Pysähdy, tarkastele ja mieti.

Meitä ohjataan ulkoisesti näyttämään hyvältä, tuoksumaan hyvältä, kulkemaan kauniisti ja olemaan ties mitä milloinkin. Tämä kaikki vie meitä kauemmaksi inhimillisyydestä. Inhimillinen ihminen tuntee, haisee, ei jaksa käydä suihkussa juuri tänään ja käy kaupassa rumilla olovaatteilla. Kun emme sovikkaan johonkin muottiin, alamme tuntemaan huonoa itsetuntoa. Meillä on oikeus kaikkiin tunteisiimme, myös negatiivisiin. Hyvällä omatunnolla voimme kuitenkin antaa kaikkien tunteiden virrata lävitsemme, tiedostaen että ne on ja tarkastelen niitä uteliaasti. Asian ratkaiseva tekijä on se, kuinka reagoimme niihin. Voimakkaat tunteet ovat siunaus, mutta viisas osaa jarruttaa, tai jopa kiskaista käsijarrun ylös. Jos kumppanisi vaihtoi sinut toiseen, ei toisen kimppuun hyökkääminen auta ketään, eikä mitään. Sen sijaan voit antaa surun ja pettymyksen virrata lävitsesi, mutta samalla tiedostaa, että et voi asialle muutakuin hyväksyä. Ehkä rakastit ihmistä, joka ei rakastanut sinua, mutta se on vain merkki siitä, että pystyt rakastamaan myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät ansainneet rakkauttasi.

Ota kynä ja paperia ja kirjoita siihen alas 5 positiivista asiaa sinusta, missä olet hyvä tai mistä pidät itsestäsi. Ota zoomaus pois päältä ja katso itseäsi kokonaisvaltaisesti. Sinä riität. Jos et hyväksy itseäsi, et voi elää kokonaisvaltaista elämää.

♥ Suvi

 

Epävarmuus

Tämä aihe on kyllä niin ajankohtainen omassa elämässäni, että melkeinpä haluaisin lukea jonkun fiksun ihmisen kirjoituksen tästä aiheesta, ennenkuin itse kirjoitan mitään. Kuitenkin kirjoitan tämän nyt kaikessa rehellisyydessään.

Iso epävarmuus on ollut läsnä elämässäni jo pidemmän aikaa. Olen tehnyt isoja muutoksia ja päätöksiä elämässän, eikä minulla ole varmuutta mistään muusta, kuin että eteenpäin mennään.

Yritin päästä mukaan viime vuoden Fitnessmalli kisaan, mutta kilpailun uudet vaatimukset olivat sen verran kovat, että heti jäätiin kelkasta. Kauaa en paikoillani ollut, kun löin lukkoon valmentajani kanssa, että tänä vuonna kisaan bikini fitneksessä. Hyppy kohti aivan tuntematonta on aiheuttanut suurta epävarmuutta siitä, riitänkö minä. Kun päätin avata nämä kotisivut, törmäsin taas uudestaan samaan voimakkaaseen epävarmuuteen “riitänkö minä ja osaanko minä?” Onneksi Lauran viisaat sanat siitä, että tekemällä voi vaan oppia ja kunhan nauttii työstään, sai minut viemään tätä projektia eteenpäin. Herään usein siihen, että olen pohtimassa jotakin tekstiä “onko minulla tarpeeksi tietoa tästä aiheesta ja kokemusta? Olenko ihan pelle jos kirjoitan näin?” Huomaan myös, että valmentajani tapaamisissa suustani lipsahtaa aina sama kysymys: “Olenko mä ihan toivoton tapaus?”

Viime vuoden keväällä olin niin hukkumaisillani omaan epävarmuuteeni, että luulin tulevani hulluksi. Otin lopputilin töistä ja hommasin uuden kämpän uudesta paikkakunnalta, mistä tunsin vain muutaman ihmisen. Selasin työpaikkoja, mutta jokaisen työpaikan kohdalla mietiin: “En minä voi tuonne hakea, enhän minä osaa!” Ja eihän kukaan osaakkaan uutta työtä heti. Näin jo silmissäni, kuinka tarjoilijana kaataisin kaikki astiat ja ruuat lattialle.

Kun elämä sitten päättikin heittää märän rätin vasten kasvojani ja jäinkin niinkuin nalli kalliolle, päätinkin epätoivon (ja rahattomana) hetkenä palata vanhaan työpaikkaani ja jäädä vanhalle paikkakunnalle, ilman sen suurempia ponnistuksia. Se tuntui pelastukselta, kun ei tarvinnutkaan aloittaa uutta elämää uudessa ympäristössä, vaan sai jäädä keinumaan tuttuun ja turvalliseen. Näin jälkikäteen ajateltuna se olisi ollut hetki mennä minne vain ja tehdä mitä vain, mutta väsynyt ja surun murtama mieleni ei enää jaksanut tehdä uusia päätöksiä. Se halusi vain olla ja kasata itsensä takaisin kokoon. Ja paikoilleen jääminen oli loistava tapa liukui omien epävarmuuksien ohi.

Tässä kun on kisadieetillä ja tätä kotisivua rakentanut, niin jostain syvältä sitä aina saa kaivettua sen saman leijonamielen pönkittämään itseään eteenpäin ja taas uskomaan itseensä. Välissä tuntuu, että stressi ja epätoivo vie mennessään, yöunet kärsii, alkaa jatkuva päänsärky, tekisi mieli saada itkupotkuraivarit ja paeta elämäänsä toiselle puolelle maapalloa, niin yhtäkkiä sitä mieli rauhoittuu ja usko palaa omaan tekemiseen.

Kohti omia epävarmuuksia kulkeminen ei ole aina helppoa, mutta se kasvattaa kohti parempaa itsetuntoa ja yleensä käykin niin, että yllättäen huomaa “kappas, minä selvisin tuosta!” aivan yllättäen. Mukavuusalueella emme voi kehittyä, vaan on hypättävä sen ulkopuolelle.

Ehkä juuri ne meidän omat epävarmuutemme, ovat juuri niitä seikkoja, jota kohti meidän tulisi kulkea. Lempeästi ja uteliaina. Tarkkailla mitä ne ovat ja mitä ne kertovat meille, sekä ennenkaikkea mitä ne opettavat. Meidän aivot ylisuojelee meitä. Ne yrittävät pitää meidät hengissä, vältellä vaaroja ja pysymään tutussa ja turvallisessa. Ne eivät halua meidän menevän kohti epävarmoja asioita, ettemme vain satuttaisi itseämme, tai jopa mahdollisesti kuole – tai näin meidän aivot ajattelee.

Jos väittäisin, että viimeinen vuosi elämästäni olisi ollut helppo, puhuisin ihan palturia. Samalla voin myös todeta, että henkinen kasvu on ollut valtavaa, kun on jatkuvasti joutunut tekemään isoja päätöksiä, pohdiskelemaan, mennyt omille epämukavuus alueille ja pyörinyt omien epävarmuuksien äärellä. Ja toisaalta, kun mikään ei ole varmaa, kaikki voi olla mahdollista.

Epävarmuuden takana piilee usein pelko epäonnistumisesta. Emme halu yrittää, sillä pelkäämme että nolaamme itsemme, teemme jotain väärin ja maailma kaatuisi siitä. Emme luota 100% omiin kykyihimme ja epäonnistumisen pelko lykkää meille kasan epävarmuutta. Iloinen uutinen: epäonnistumisia ei ole olemassa. On vain tapoja, jotka vievät meitä tiettyyn pisteeseen. Pisteessä voit sitten miettiä, oliko haluttu lopputulos tämä, vai pitääkö jotain muuttaa toiminnassa.

Kuten Tommy Tabermann sanoi – “Epäroinnin kynnyksellä, kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?”

♥ Suvi

Itsensä hyväksymisen prosessi sovituskopissa

Itsensä hyväksymisen prosessi sovituskopissa.

Rämmin lumipyryssä Hennesillä. Haluan jotakin uutta ja pirteetä. Löydän muutaman kivan vaatteen. Astun sovituskoppiin. Riisun vaatteet. Suljen silmäni. Avaan sormiani raottaen katseeni kohti peiliä.

Päässä alkaa soida kauhistunut ääni.

Sä oot lihonnut. Selluliitti paistaa pepusta. Kyljissä rullia. Naamassa näppyjä, mitä vielä. Miks oon antanut itseni repsahtaa ois pitänyt olla kovempi. Miks olin niin heikkona Ranskassa ja annoin itseni syödä sontaa? Nyt on pakko aloittaa kunnon dietti ja aamuaerobiset. Ei mulle sovi mikään tyyli tai vaate, mun vartalo on oudon mallinen. En mä ainakaan ketään miestä vois tavata. Ei se tällasta katselis.

Kirjoitan itkupotkuraivariviestin ystävälleni. Hän antaa myötätuntoa. Pohdin menisinkö salille vai kotiin nukkumaan. Pohdin, etten kyllä voi edes näin pulleana mennä salille näyttäytymään. Etsin syytä sille, että voisin mennä nukkumaan kotiin vähien yöunien takia ja sen surkeuden takia, mikä pukukopilla heräsi. Pohdin mielessäni, että ompahan tässäki kyllä vuosisadan pohdiskelija, koutsi ja keittiöpsykologi. Sortuu itse sitten pukuhuoneessa niille asioille, joista itse opettaa. Hävetä saisi kyllä tästäkin. Elä itse niinkuin opetat toistuu takaraivossa ja olen kahden kysymyksen äärellä mennäkkö vai eikö.

Sitten tapahtuu jotain merkityksellistä aivoissani. Päätän mennä. En kurilla vaan itseäni kunnioittaen. Menen aulaan ja nään nauravat ystäväni aulassa. Selitän tilanteen ja hävetykseni ystävälleni Annille. Kun astun crosstraineriin, alan tajuta koko kupletin juonen.

Ei ole kyse siitä ettenkö saisi tuntea näitä ikäviä tunteita, ajatuksia ja uskomuksia pukuhuoneessa, vaan siitä uskonko ne totuutena itsestäni ja toiminko niiden käskemällä tavalla.  Se ääni, joka päässäni soi, en ollut minä,  vaan se ääni oli se, mitä olen elämässäni napsinut ympäriltä olevasta maailmasta itselleni todeksi ja onnen takeiksi. Se ääni puhui minulle siitä, miten olisin hyväksytty muiden silmissä. Se ääni kannusti minua tekemään itsestäni muiden mielipiteiden tuotteen, jota olinkin kovaa vauhtia sovituskopissa itsestäni taas kerran valmistamassa.

Päähäni oli syventynyt uskomus joskus monia vuosia sitten, että onnellinen, rakastettu, arvostettu ihminen näyttäisi tietyltä ja tämä uskomus alkoi nostaa päätään pukuhuoneessa. Hylkäämisen kokemukset, joita olin kohdannut kehoni kohdalla alkoivat myös elää mielessäni tuossa hetkessä.

Vaikka totuus on se, että ainut asia mikä pukuhuoneella oli totta, oli nainen sovittamassa vaatteita peilin edessä. Kaikki se päänsisäinen arvostelu en ollut minä,  vaan mieleni luoma tarjouslähettiläs, joka ehdotti tuotteistettuja tarjouksia muiden ihmisten mielipiteistä: tartunko tarjoukseen siitä, että näyttäisin jonkun mielestä läskiltä tai, että näyttäisin jonkun mielestä epäonnistujalta.

Tajusin, että minä en ole nuo paskamaiset ajatukseni vaan ihminen, jolla on oikeasti joskus ihan kivoja ajatuksia, oon sisko, olen terve, hengitän, kuule, näen, olen täti, nainen, taistelija, ystävällinen muita kohti, auttaja ja menestynyt ihan mukavasti elämässäni niissä asioissa mihin olen keskittynyt.

Oikeastaan on siis ihan helvetin sama mahdunko nyt just tänään jonkun tietynkokoisen elottoman kangaspalan sisälle vai en. Se ei estä mua saavuttamasta suuria tai vaikka nobel patsasta.

Hyväksyn itseni näin , jatkuvasti muuttuvana,  henkisenä ja fyysisenä prosessina. Enkä itseasiassa tarvi tälle hyväksynnälleni kenenkään hyväksyntää.

Halauksin,

Laura.