Epäonnistumisen pelko on varmasti monella ollut usein läsnä elämässä. Usein siihen liitetään ajatus, että mitä muut meistä ajattelevat jos epäonnistumme. Haluaisimme tehdä jotakin mikä houkuttelee sisintä, mutta pelko ohjaa meidät pois asian luota. Moni meistä varmasti sanoo, että “en minä pelkää”, vaikka totuus on aivan muuta. Minäkin pelkään tällä hetkellä, että epäonnistun kisadieetissä! Myönnän, että usein mieleeni hiipii ajatus siitä, että mitä nyt muut ajattelisivat, jos en nousekkaan lavalle parin kuukauden päästä. Eniten ajatuksessa kauhistuttaa se, että epäonnistuisin itse itseni takia.
Epäonnistumisen pelko voi saada meidät jähmettymään, emmekä oikeasti tee niitä asioita, mitkä veisivät eteenpäin. Hyvä laulaja saattaa pelosta jättää keikkansa tekemättä, mikä olisi voinut poikia hänelle uutta polkua urallansa. Potentiaalinen ratsastaja voi jättää uransa hevosten kanssa kesken, koska hänelle uskoteltiin, ettei hevosalalla pärjää ja näin ollen epäonnistumisen pelko sai jättämään haaveet siihen. Kuten kirjoitin jo aiemassa tekstissäni, että ihminen, joka ei anna todellisen minuutensa, halunsa ja intohimonsa roihuta, vaan tekee jotain aivan muuta, ei voi saavuttaa sisäistä rauhaansa kovinkaan helposti.
Jos minua jokin kaduttaa, niin se, että olen jättänyt tekemättä paljon asioita elämässäni sen takia, että pelkäsin epäonnistuvani, joutuvani hyljetyksi ja naurunalaiseksi. Jos voisin kelata ajassa taaksepäin, menisin itseni luokse joitakin vuosia nuorempana ja sanoisin, että älä kuuntele muita, äläkä lannistu. Asiat eivät mene aina helpoimman reitin kautta, mutta epäonnistumisia ei ole. Jos jokin menee vikaan, on hyvä käydä läpi toiminta tapojansa, mitä pitäisi muuttaa, että päästään lähemmäksi toivottua määränpäätä.
Epäonnistuminen on aina katsojan silmissä. Joku toinen näkee pienen vastoin käymisen suurena epäonnistumisena, kun toinen ei juuri hievahdakkaan suurista esteistä. Itsevarma henkilö, joka tietää minne on menossa määrätietoisena, mutta lujan lempeästi, ymmärtää myös sen, että epäonnistumiset ja vastoinkäymiset kuuluu asiaan ja ne ovat joskus ihan hyviä juttuja. Ilman niitä emme voi nähdä mikä on menossa pieleen, minkä jutun voisi hoitaa toisella tavalla. Jos kaikki menisi juuri niinkuin pitääkin, emme olisi ikinä onnellisia putkeen menneistä tehtävistä ja saavutuksista, jos kaikki olisi ollut yhtä ruusuilla tanssimista. Epäonnistumiset antavat perspektiiviä elämään.
Kun asetamme itsellemme uusia tavoitteita, on hyvä olla realistinen ja arvioida mihin oikeasti pystyy. Jos tapaa harrastaa liian suurien tavoitteiden asettamista, on tuomittu epäonnistumaan. Kun et ikinä saavuta tavoitteitasi niiden korkean tason vuoksi, kaivat itsellesi kuoppaa minne sinun on helppo jäädä surkuttelemaan ja sättimään itseäsi.
Epäonnistumisia ei ole edes olemassa. On vain tiettyjä toimintatapoja, jotka vievät sinut tiettyyn pisteeseen. Jos sinulla on joku tavoite tai määränpää, ainut tapa päästä sinne on lähteä kokeilemaan miten pääset sinne. Jos joku ei menekkään niinkuin piti, ota siitä vain opiksesi ja kokeile uudestaan. Voit joutua muuttamaan 10 kertaa toimintamalliasi, ennenkuin olet löytänyt sen oikean reitin ja tyylin. Siksi ei kannata luovuttaa. Pääset kyllä sinne minne oletkin menossa, mutta ajallansa. Universumi ei elä meidän aikataulujen tai kalenterien mukaan, vaan asiat tapahtuvat juuri silloin kun niiden kuuluukin tapahtua. Älykkäimpiä ja onnellisempia ovat ne, jotka oivaltavat ongelmien kuuluvan ihmisten elämään, eivätkä mittaa onnea ongelmien puuttumisen perusteella. Syyllisyyden tunteminen ja menneisyyden kokemuksista opiksi ottaminen ovat kaksi eri asiaa. Aina on parantamisen varaa, koska täydellisyys ei ole inhimillinen ominaisuus.
Ja muistakaa, että teidän, tai kenenkään muun kyvyt eivät ole sen parempia tai huonompia, vaan erilaisia.
♥ Suvi