”Se oli kaunis syyspäivä”

23.9.2008

”Se oli kaunis syyspäivä, säteet auringon sinkoili pinnalta maan” Orig. sanat Kaija Koo – Viimeinen lento (”Se oli kaunis kevätpäivä, säteet auringon sinkoili pinnalta jään”)

Tämä teksti on kirjoitettu 2020. Kadotin alkuperäisen tekstin, jonka olen kirjoittanut suoraan tunnekuohuissa vuonna 2013, kun tapahtumista oli 5 vuotta ja olin muutenkin elämän pohjakosketuksissa. En jälkeenpäin muistanut puoliakaan tekstistä jonka olin kirjoittanut. Nyt se teksti on kadonnut, ja yritin kirjoittaa uuden. Erilaisen, mutta saman ihmisen tarina samasta tapahtumasta. Voi olla että olen unohtanut joitain asioita, voi olla että muistan joitain asioita paremmin. Voi myös olla että mieleni on kehittänyt ns. ”valemuistoja” (olen lukenut niistä: mieli keksii helpomman teorian asialle, jonka todellinen laita olisi vaikeampi ihmisen käsitellä) joidenkin tapahtumien kohdalle. Tälläisen tunnistan kohdassa, jonka mainitsen tarinassa erikseen.

Muistan sen päivän ja tilanteen käytävillä kuin eilisen, jos suljen silmäni. Ensimmäinen vuosi yläasteella oli alkamassa ja kaikki oli vähän vielä outoa ja uutta. Olin kuitenkin saanut jo uusiakin ystäviä, joiden kanssa juttelin käytävällä, istuen käytävällä reput vieressä kuin oli tapana. Meillä oli alkamassa ruotsin tunti, mutta opettaja oli myöhässä. Luokkaan ei päästy – ovet oli lukittu, kun jotkut oppilaat olivat aiemmin päässeet avoimeen luokkahuoneeseen tekemään tihutöitään. Oltiin vain tyytyväisiä kun ruotsin tunnin alkaminen venyi. Ei varmaan sillä hetkellä edes kiinnitety huomiota siihen, nautittiin vain rennosta ajasta ja tavallisesta puheensorinasta.

Jostain kuitenkin juoksi fysiikan opettaja, joka kaivoi avainnippua taskuistaan. Kertoi että hän päästää meidät luokkaan, sinne täytyy pian mennä. Ihmeteltiin, että eihän tässä nyt mihkään luokkaan oltu vielä menossa, kun ei ruotsin opettajaakaan näkynyt. Tilanne oli hyvin sekava enkä muista tarkasti kaikkea, mutta muistan elävästi kun kyseinen opettaja heitti reppuni luokkaan ja tuuppasi minut sinne, samoin kuin teki monille muille. Kyseessä oli hyvin omalaatuinen ja temperamenttinen opettaja, joka ei varmasti vastaavassa tilanteessa paljoa kysellyt menettekö vai ettekö mene. Kun koko meidän ruotsin ryhmä oli luokassa, opettaja laittoi oven kiinni, joka meni lukkoon. Tietenkin luokan sisäpuolelta sen sai auki ja jotkut avasivatkin oven, muiden rynniessä sisään ja ulos, ihmetellen että mitä nyt oikein tapahtuu. Ei juuri osattu pelätä tuolloin.

Seuraavaksi muistan, kun (meidän mielestä liian vähän) myöhäsynyt ruotsin opettaja tuli kohti luokkaa. Luokka oli käytävän päässä, joten lähes heti näköhavainnon jälkeen hän oli jo luokassa. Muistaakseni juuri opettajan astuessa luokkaan, alkoi hälytyskellot soida, kuin olisi palohälytys. Ääni tuli ylhäältä päin ja katsoin ylös. Ensimmäisenä näin luokan oven yläpuolella olevan kellon, jonka viisarin asennot ovat painuneet ikuisiksi ajoiksi mieleeni: 10:52. Vähän kylmää vieläkin, kun kello on tuon verran. Tämän jälkeen luokan ovi menee kiinni. Elävästi muistan ruotsin opettajan hämmästyneen ilmeen. Tunsin tiettyä huojennusta kun opettaja tuli paikalle, hän selittäisi että kyseessä on jokin väärinkäsitys tai harjoitus. Olin väärässä, ei hänkään tiennyt mistä oli kyse. Varmistettuaan oven lukossa olon, hän meni tietokoneen äärelle etsimään tietoa ja muistaakseni soittikin jollekkin.

Luokassa oli tunnelma mennyt aika lekkeriksi, osaa pelotti, osa oli ihan rennosti ja tyytyväinen kun ruotsin kielen opiskelu viivästyi. Ja kaikki muut siltä väliltä. Seuraava muistikuva on kuulutuksesta, kun rehtori kuuluttaa. Hän kehottaa pysymään luokissa, ovet lukittuna, ikkunat suljettuna. Luokista ei saa poistua. Sanoi tiedottavansa lisää asiasta kun on saanut tietoa. Huhut alkoi välittömästi ottaa vallan. Joku sanoi, että koulussa on pommi tai tulipalo, mutta miksi meidät sitten lukittaisiin luokkiin ja käskettäisiin olla siellä käytävälle tulematta? Ensimmäiset tulipalohuhut kuultuamme, valtasi meidät hätä. Olimme melko lähellä kemian luokkia, jonka varastossa säilytettiin ties mitä aineita ja yhdisteitä. Eikö ole vaarallista olla lukittuna sellaisen paikan läheisyyteen, jos rakennuksessa palaa, tai on pommi. Sitten tuli uusi kuulutus, ei edellenkään uutta tietoa. Muistutettiin vain oppilaita pysymään opettajineen luokassa.

Osa oppilaista alkoi kasata pulpetteja vierekkäin pinoon ja piilouduttiin nurkkaan niiden taakse. Minä kuuluin heihin. Jotenkin oli sellainen tunne että piti joko piiloutua tai paeta. Pakoon ei päässyt, joten piiloon meneminen oli ainut vaihtoehto. Tuon tunteen muistan selvästi. Nurkassa pulpettien takana meitä sitten kyyhötti muutamia oppilaita.

En tiedä miten kauan meni aikaa, kunnes asian vakavuus tuli ilmi. Ja uusi kuulutus: ”Viereisessä koulussa ammuskellaan.” Voi olla että sanavalinnat ovat oman pääni keksintöjä, mutta joka tapauksessa sellaisen käsityksen sai. Jos suljen silmäni, muistan elävästi vieressäni istuneen tytön ilmeen kun katsoimme toisiamme tilanteen tajuttuamme. Meidät valtasi paniikki. Useampi koulu oli aivan naapurissa tai samassa pihapiirissä. Yläaste oli kaiken keskellä. Vieressä oli lukio, ala-aste ja lähellä muutama ammattikoulu. Paikasta ei siinä vaiheessa ollut vielä tarkempaa tietoa. Huhut alkoivat taas jyllätä, jotkut luokasta väittivät saaneensa tekstiviestejä, missä kerrottiin että meidän koulussa ammutaan. Veljeni silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo, laittoi musitaakseni viestiä viereisestä lukiosta, että heiltä meni ulko-ovetkin lukoon. Kyseli myös tiedänkö mitään tapahtumista. Yritin soittaa äitilleni, mutta linjat olivat aivan tukossa. Yhteyksiä ei saatu vakka puhelin oli päällä. Saman kommentin sain muilta luokkalaisilta, kehenkään ei saatu yhteyksiä. Laitoin äitille viestin, johon hän vastasi muistaakseni, että tietyllä ammattikoululla ammuskellaan. Se oli kauimmainen ammattikoulu, eli vajaan kilometrin päässä, ei samassa pihapiirissä.

Aika kului ja kyyhötettiin vain luokissamme. Vain opettajan luvalla sai käydä vessassa, muistan itsekin lupaa kysyneeni. Käytävien takaa jostain kuului huutoa ja kiljahduksia, jotkut tiesivät jotain ja pelottelivat muita oppilaita teeskentelemällä. Muistan jossain kohtaa myös yhden opettajan juosseen käytävällä ja huutavan: ”Me kuollaan kakki!”

Seuraavat muistikuvat ovat hataria. Noin parin tunnin ajan, vartin välein tuli kuulutus, että tilanne koululla on edelleen sama. En muista sanottiinko kuulutuksissa varsinaisesti mistä koulusta on kyse. Voi olla että puhuttiin vain ”ammattikoulusta”, mutta niitä oli useampi paikkakunnalla. Olisiko ruotsin opettaja somessa seikkaillessaan löytänyt myös tietoja, joita jakoi meille. Muistan saaneeni samaan aikaan yläasteelta olevalta ystävältä viestin; ”Ootko kunnossa?” Muistan viestiin sisältyneen sanan ”ampumavälikohtaus”, mutten muuta muista.

Viimein, n. klo 1 iltapäivällä tuli kuulutus, jossa kerrottiin tilanteen koululla olevan ohitse ja että oppilaat opettajineen voivat poistua luokista ja mennä ruokailuun, joka oli tapahtuman takia viisätynyt ainakin yli tunnilla. Meidän luokasta oli tosi lyhyt ruokalaan, joten oltiin sielä pian. Sisään alkoi virrata lisää porukkaa muilta luokilta, muistan tuon puheensorinan, mitä nyt yleensäkin ruokalassa on luokkahuoneita äänekkäämpää. Mutta tämä oli jotain erilaista, asiaa oli kaikilla paljon, mutta kukaan ei huutanut, kiljunut, tai tapellut. Kaikki vain keskustelivat. Olin jossain kohtaa laittanut ystävälleni toiselle paikkakunnalle viestiä tapahtuneesta (tätä en muista), sillä hän oli vastannut tekstiviestillä: ”Älä kuole.”

Seuraavaksi muistan vain äitini soittaneen minulle, että tulee hakemaan mut koulusta. Meillä on tänäkin päivänä äitini kanssa eriävät mielipiteet hakutavasta, sillä hän muistaa hakeneensa minut autolla (nopein ja turvallisin) ja minä muistan aivan selvästi, kuinka talutettiin pyöriämme koululta pois päin. Tulimme tienpäähän jonka risteyksestä näin tragediakoulun ympärillä poliisinauhat, ambulanssit, paloautot ja poliisit. Muistan myös nähneeni panssarivaunuja. Muistan myös ilmassa haisevan palaneelle ja nähneenikin kyseisen koulun savuavan. Voi toki olla että jos ollaan äitini väittämän mukaan kuljettu autolla, palaneen haju on silti päässyt auton sisään ja näky on ollut sama. Silti olen aivan varma nähneeni näyn pyörää taluttaessani. Oma versioni kotimatkasta on mitä todennäköisimmin valemuisto, sillä järkevimmin ajateltuna, äitini olisi hakenut minut autolla. Eikä pyörällä, kun sataprosenttista varmuutta mistään ei ollut varmaan kellään tuossa kohtaa.

Tästä seuraava terävä muistikuva on vasta turvallisesti kotoa, kun katsottiin vanhempien kanssa uutisia aiheesta. En muista oliko tämä lähetys tavallinen vai ylimääräinen uutislähetys, jälkimmäisiä tuli päivän aikana useita. Luulen että kyseessä oli seitsemän uutiset.

Jälkeenpäin tieto kertoi, että kyseinen koulu oli ammattikoulu aivan Kauhajoen keskustassa, jossa opiskeltiin lähihoitajaksi ja kokiksi. Tiloissa oli myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun väkeä, josta uhriluokka koostui. Aloitin itse kahta vuotta myöhemmin kyseisessä koulussa lähihoitajaopinnot.

Seuraavilta päiviltä on melko vähän muistikuvia. Pari päivää tapahtuneen jälkeen serkkuni oli soittanut äidilleni hakevansa muita sukulaistyttöjä koulusta pois, ja kysyi hakeeko mutkin. Koululle oli tullut epämääräisiä pommiuhkauksia. Meitä on paljon samanikäisiä sukulaisia äidin puolen suvussa. Muistan kun serkku tuli hakemaan meitä maantiedon siiven päästä ja lähdettiin ajamaan kotiin.

Muita muistikuvia on mm. se kun pyöräiltiin koulun ohitse kaverin kanssa uimahalliin ja koulua ympäröi edelleen poliisinauhat. Poliisinauhojen lisäksi koulua ympäröi tasaisin välimatkoin seisovat armeijapukuiset vartioivat miehet, ihan kuin jossain Afganistanin sota-alueella!

Jälkeenpäin kun tilannetta ajattelee, ei oltu oikeasti aivan hengenvaarassa. Mutta kun tieto tuli ammuskelusta naapurikoulussa, se kuolemanpelko mikä ihminen siinä kohta valtaa, on asia jota ei voi toiselle selittää. Ei tiedetty missä tapahtuu ja mitä, ja kuinka suuressa vaarassa todellisuudessa oltiin. Mutta epätietoisuus onkin mielestäni yksi pahimmista peloista.

Asia vaivaa mua edelleen. Ja yhä mä huomaan itsessäni merkkejä tapahtuneesta. Uuteen paikkaan tultaessa katsastan mahdollisen pakoreitin. Luulen sen johtuvan siitä pelonsekaisesta huhusta tapahtumahetkellä koulullamme; ”meidän koulussa on pommi ja meidät on lukittu luokkaan.” En tiedä, mutta se on väistämätön reaktio joka tulee. En kärsi siitä, mutten myöskään voi sille mitään.

Tykkään kirjoittaa tuntojani ylös, osaan sen paremmin kuin puhumisen. Mutta ikinä en osaa lopettaa niitä hienosti ja asiaankuuluvasti. Siksi tämä tarina loppuukin tähän. Tarina on 25-vuotiaan naisen, joka kaikkoaa ihmismassoja ja on epäileväinen kaikkea kohtaamaansa kohtaan, mutta pyrkii silti ajattelemaan ihmisistä pelkkää hyvää (vaikka ihmiskunnassa on vielä niin paljon pahaa).

Puolikas sydän

Osa lukijoista varmaan muistaa, kun aiemmin julkaisin tarinoita väkivaltaisista parisuhteista. Tämä projekti eteni viimein siihen pisteeseen, että….

Julkaisin ensimmäisen, oman runokirjani, mikä kantaa nimeä ”Puolikas sydän.” Runokirja on yhteistyössä Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen kanssa ja jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitan 2€ nuorten turvataloille, sekä lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisevään työhön.

Kirja julkaistaan Seinäjoen kirjaston Jaaksi-salissa 18.9.20 klo 18.30. Julkaisutilaisuus on myös Tampereella 22.9 klo 18.30 Tampurissa. Molemmista tilaisuuksista löytyy tapahtumat facebookista hakusanoilla: ”Runokirjan julkaisutilaisuus” ja ”Runokirjan julkaisutilaisuus Tampere”. Tilaisuus on ilmainen ja molemmissa tilaisuuksissa tarjoillaan kahvia ja teetä, sekä esillä on valokuvaaja Miisajohannan tauluja, sekä tarinoita väkivaltaisista parisuhteista. Tule mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Kirja on mahdollista ostaa laittamalla mulle sähköpostia osoitteeseen: suvi.heimovirta@hotmail.com

Muistakaa rakastaa ♥

Uupumus – Miksi, milloin ja kenellä?

Uupumus on nykyaikana tuttu ilmiö ja paljon löytyykin jutusta arkitteleita ja tutkimuksia. Jokaiselle on uupumus ainakin sanana tuttu ja yleensä siitä hahmottuu mielikuva väsyneestä ihmisestä. Mutta miksi jotkut ihmiset uupuvat ja toiset eivät? Ja taas toisilla tuntuu olevan ikuinen kierre sen kanssa. Entä mikä on paras hoito uupumukseen?

Mistä uupumus saa alkunsa?

Uupumukselle ei ole olemassa yhtä ja samanlaista alkua, vaan ihmisillä on erilaisia uuvuttavia elämäntilanteita ja jokainen kokee asiat eri tavalla. Voidaan kuitenkin sanoa, että jos ihminen ei ehdi palautua aikaisemmasta kuormituksesta ennen kuin joutuu jälleen ponnistelemaan vaatimusten vuoksi, syntyy epätasapaino, ja jos tila jatkuu pitkään, ihminen alkaa kokemaan voimakasta väsymystä, univaikeuksia ja muita oireita. Uupumuksessa on kyse voimakkaasta fyysisestä ja psyykkisestä tilasta, joka ei poistu levolla tai loma-aikana. Ihmiseltä alkaa kadota emotionaaliset ja fyysiset voimavarat. Kun olen jutellut uupumusta tuntevien ihmisten kanssa, yleensä fyysinen väsymys ei ole ollut vielä niin hälyttävä, mutta siinä vaiheessa, kun mikään ei enää tunnu miltään, itkettää ja suututtaa kaikki tai toisinpäin – herkästi itkulla reagoiva ihminen ei enää itke suuren onnen tai surun äärellä – alkavat hälytyskellot soida. Mikä on pielessä?

Palautuminen työstä on nykypäivänä enemmän uhattuna kuin ennen. Meillä on kannettavat tietokoneet, joilla voimme jatkaa työpäivää kotona. Yrittäjillä tulee usein työt kotiin mukaan ja puhelimella pystymme olemaan yhteydessä työpaikkaan tai hoitamaan työhön liittyviä asioita. Puhelin saattaa olla myös palautumisen kannalta huono asia, sillä meillä on kokoajan mahdollisuus syöksyä uutis – ja informaatio tulvaan, mikä ei meidän aivoille tuo yhtään lepoa vaan päinvastoin se tuplaa rasituksen. Jos ihminen ei pysty vapaa ajallansa palauttamaan energiatasojansa, tai vaikka antamaan pääkopallensa unta tarpeeksi, ihminen joutuu entistä enemmän ponnistelemaan selviyäkseen töistänsä. Jos tällainen epätasapaino jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa univaikeuksia, väsymystä sekä muita uupumuksen oireita.

 

Kenelle uupumus voi iskeä?

Jokainen ihminen on yksilö siinä, kuinka paljon häneltä löytyy energiavaroja tai kuinka hyvin hän pystyy palautumaan. Mitä paremmin henkilö ymmärtää omat rajansa, sitä helpommin hän pystyy ennakoimaan ja ymmärtämään milloin täytyy hidastaa. Usein saattaa iskeä myös vauhtisokeus, jolloin painetaan menemään eteenpäin, eikä huomata tai huomioida kaikkia varoitusmerkkejä. Sitten, kun ihminen vihdoin pääsee hiljentämään tahtia ja lepäämään, iskee väsymys päälle tuhannen norsun voimalla. Olo on kuin jyrän alle jääneellä, hengitys saattaa ruveta kulkemaan paremmin pitkästä aikaa ja yöunet venyvät venymistään, mutta silti ei pysty nukkumaan väsymystään pois.

Voisin uskaltaa väittää, että suurimalla osalla nykyajan ihmisistä on vääristynyt kuva omista voimavaroista ja aliarvioidaan levon tarve. Some huijaa, että meidän täytyy olla menestyneempiä ja työelämä vaatii tehokuutta. Ärskytteitä on jatkuvasti joka puolella ja irrottautuminen tekemisistä on hankalampaa. Loppupeleissä me ihmiset olemme aikamoisia muinaisjäänteitä. Aivojen kehitys on hidasta, eikä meidän aivot ole luotu nykypäivän somen ja median informaatiotulvalle. Geeneissämme virtaa edelleen vanhaa tietoa ja ihminen kaipaa lepoa, unta ja olemista ihan yhtälailla kuin ennen vanhaankin. Valitettavasti ihmisten tarve tuntea sosiaalista arvokkuutta ja työelämän henkilökunnan budjetoinnit minimiin eivät tue tätä.

Olen ollut itse muutaman kerran ainakin hyvin lähellä loppuun palamista. Nyt vasta viimeisimmän uupumusjakson jälkeen viesti meni edes hitusen paremmin perille.

Karuin kohtaaminen itselleni oli se, että joutuu oikeasti hidastamaan tahtia. Tykkään tehdä asioita, haluan kehittyä ja päästä eteenpäin. Eikä mikään tule ilmaiseksi. Mutta mihin pisteeseen asti pystyy menemään oman terveyden kustannuksella? Luulen, että moni joutuu kohtaamaan tämän asian työelämässä. Pakko löytää vielä se puuttuva yksi vaihde, että saa hommat rullaamaan. Mutta jos vähempi olisikin enemmän?

Kun luin pääsykokeisiin, tuli esille, että ihmiset, jotka ratkaisevat ongelman ja unohtavat asian, uupuvat vähemmän, kuin ne, jotka vatvovat tunteillaan asiaa. Tunnollinen ja ehkä tunteellinen ihmisen saa itsensä herkemmin uupumaan. Huomasin myös, että on itselleen paljon helpompaa, kun vain ratkaisee ongelman ja sen jälkeen sulkee puhelimen, tietokoneen tai asiakirjat. Sitten lähtee vaikka ratsastamaan. Tämä on asia, jota ei välttämättä opi heti.

Entä jos kalenteri ei olisikaan niin täyteen ammuttu? Minulla on ainakin henkilökohtaisesti se ongelma, että haluan asiat valmiiksi äkkiä ja hyvin. Kun viikolle laittaa valokuvauksen, blogin, koulun ja tallihommat, saattaa yhtäkkiä olla rivit jo täynnä kalenterista. Mitä jos helpottaisikin jostain otettaan, eikä yrittäisi väkisin pitää kaikkia naruja tiukasti käsissään kiinni?

Uskon, että meillä on edelleen vahvat uskomukset mukanamme – perintönä isovanhemmilta ja vanhemmilta – sekä nykypäivän ulkoiset paineet. Emme halua tuottaa pettymystä tai näyttää vanhemmillemme, ettemme jaksakkaan tehdä kuutta päivää viikossa töitä. Häpeä on vahva ja olemme kasvaneet siihen. Tarvitaan rohkeutta irrottautumaan häpeästä. Mutta se myös kannattaa, sillä meillä on vain yksi elämä ja yksi terveys.

Mikä auttaa uupumukseen?

Tänä kesänä, kun pidin ennätyspitkän kesäloman sitten varmaan yläasteen jälkeen, huomasin, että kahden viikon loma on yksi hailee. Siinä vaiheessa siis kun oikeasti on vedetty tankki tyhjäksi. Sanotaanko, että vasta kahden kuukauden rauhallisemman jakson jälkeen palauduin vasta ihmiseksi. Sellaiseksi, joka ei kulje zombina ihan koko aikaa ja pystyy nousemaan aamuisin sängystä ylös ilman herätyskelloa jopa ennen 10 aamulla. Eli siis tarpeeksi pitkä aika offlinea. Hitaita aamuja, paljon luonnossa oloa ja rentoa tekemistä. Yksi parhaista lääkkeistä oli olla Kuusamon metsissä viikon ajan. Ensiksi Karhunkierroksella, sitten keskellä metsää mökillä ilman naapureita, ilman somea (Okei, ehkä ihan vähän). Vain luonto, uiminen, sauna ja lukeminen. Täydellistä! Ja täydellinen irtiotto.

Yhden ison pirun huomasin sinä aikana, kun kokosin itseäni takaisin omaksi itsekseni. Puhelin. Se on niin helppo ottaa vain pöydältä ja alkaa selaamaan kaikkea sitä infotulvaa. Vaikka sitä ei tahtoisi uskoa, se kaikki rasittaa päätä todella paljon. Siksi suosittelen pitämään päiviä, jolloin ei käytä somea ollenkaan tai lue kaikkia maailman uutisia. Se antaa päällemme vapaapäivän.

Jokaisella on varmasti eri asiat, mitkä kuluttaa eniten. Itse huomasin sen, että mitä enemmän hurraa päässä, sitä pahempaan kierteeseen joutuu. Ongelmien vatvominen, jatkuva kiire, stressi sekä puhelimen jatkuva selaaminen. Ja tässä oravanpyörässä oli sekin piilevä ongelma, että kun ei jaksanut tehdä mitään järkevää, kulutti helposti aikaansa vaikka uutisten selaamiseen, mikä ei ainakaan omaa oloa helpottanut.

Häpeä

Asiassa on vahvasti häpeä läsnä. ”Enkö minä nyt oikeasti jaksanut tämän enempää”, ”Mitähän työkaverit ja pomokin ajattelevat asiasta.” Oikeasti asia ei ole hävettävä, vaan on juuri tärkeää, että saa kerrottua asiansa eteenpäin ja haettua apua. Oli se sitten lääkäri, terapeutti tai ystävä. Yksin ei kannata jäädä pyörimään asian kanssa ja pahentamaan tilannetta. Varsinkin, jos uupumus yllättää ensimmäistä kertaa, ei välttämättä huomaa varoitusmerkkejä ajoissa tai ymmärrä täysin omia rajojaan. Yleensä rajat ymmärtää vasta siinä vaiheessa, kun on jo kiidättänyt niiden ohi aikoja sitten. Ihan varmasti lähipiiristäsi löytyy joku, joka on joskus ollut uupuneena.

Mistä tietää, että on uupunut?

Jokaisella on varmasti omat hälytysmerkkinsä, mutta oireita saattaa olla mm.

  • Yöunien huonontuminen
  • Jatkuva päänsärky
  • Muisti heikentyy
  • Kiihtyy, suuttuu tai ärtyy nopeasti (normaalia nopeammin)
  • Masentuneisuus
  • Tunteiden laimeneminen – mikään ei tunnu miltään.

Monesti saattaa olla, että masennuksen ja uupumuksen oireet sekoittuvat keskenään. Musta kaapu laskeutuu ylle ja ei huvita tai edes jaksa nousta sängystä ylös. Viikonloput ovat vain pienen pieni pisara isossa meressä.

Ihmisen itsensä mielestä ei varmaan ikinä olisi hyvä aika pitää pidempää lomaa. Mutta se kannattaa tehdä, ennen kuin terveys ottaa lopputilin.

Lähteet: Kinnunen, Ulla & Feld, Taru & Korpela, Kalevi & Mauno, Saija & Sianoja, Marjaana. Psykologia, 52.

Erityisherkkyys

Erityisherkkyys on minulle eräänlainen viha-rakkaussuhde. Jollain tapaa asia on vaikea hyväksyä ja toisaalta se on taas lahja.

Kun mietin omaa herkkyyttäni, tulee aina ensiksi mieleen oma lapsuus ja se, kuinka voimakkaasti koin silloin kaikki tunteet, hajut, maut, kosketukset ja kokemukset. Toisinaan kaipaan niitä tuntemuksia myös aikuiselämän tasautuneeseen arkeen ja toisinaan sitä pohtii, kuinka paljon sellainen on myös kuluttanut. Lapsena kai kulki aina tuntosarvet pitkällä, nykyään osa sarvista on tainnut kadota. Sitä vain hukkuu jonnekkin “kiireen” ja suorittamisen onkaloihin ja lakaisee omia herkkyyksiään väliaikaisesti maton alle.

Mitä erityisherkkyys minulle on?

Kuten jo kerroin, erityisherkkyys on minulle eräänlainen viha-rakkaussuhde, mutta miksi?

Vihan suhde syntyy siitä, kun herkkyys ottaa oman osansa energiasta. Kun tuulettaa menemään pitkin ja poikin ja työskentelee meluisassa ympäristössä koko ajan ottaen signaaleja ympäriltään, energiatasot hupenee merkittävästi. Ajattelee, että kyllä minä jaksan vielä töiden jälkeen tehdä tuon ja tuon, mutta oikeasti tarvitsee hetken oman rauhan hiljaisessa ympäristössä keräten akkujaan takaisin. Hyvin, hyvin usein olen haaveillut, että pääsisi muutamaksi päiväksi meren rannalle vain hengailemaan yksin hiljaisuuteen. Energia ei riitä jatkuvaan kanssakäymiseen livenä tai internetin välityksellä.

Kun elämässä on monta intohimon kohdetta, haluaisi koko ajan olla tekemässä jotain ja aina uudestaan törmää siihen, että raja on jo ylitetty (vaikka uskottelee itselleen, että kyllä vielä jaksaa), mutta vielä pitäisi saada aikaiseksi jotain. Moni muukin jaksaa – miksi minä hyydyn heti?

Joskus tuntuu, että oon haastavaa olla herkkis nykymaailmassa. Koko ajan täytyisi tehdä jotain, olla aktiivinen, kehittyä, olla sosiaalinen, olla somessa esillä jne. Kuinka kuluttavaa. Olen rakastunut tanskalaisten ajatusmaailmaan hyggestä – ollaan vain hetki ja nautitaan. Poltetaan takkaa ja syödään pari vaahtokarkkia. Kesken työpäivän voi ottaa pienen hetken itselleen – ja hei – tanskalaiset kannattavat neljää työpäivää viikolle, voisimme ottaa tästä mallia!

On helppoa ajatella nopeasti, että mikäs siinä ongelmana, sitten vain levätään enemmän ja kuormitetaan itseään vähemmän. Mutta kun kuormitusta tapahtuukin pienistä asioista, kuten jatkuva hälinä ympärillä, some, ärsykkeistä kuten jatkuva musiikki tai kirkkaat valot, väsyykin yllättävän nopeasti. Aktiiviselle touhaajalle tämä tuottaa ongelmia ja omat rajansa saattaa ylittää nopeasti, ennenkuin niitä alkaa hahmottamaan.

Erityisherkkyys on kuitenkin myös etu. On etu kokea värikkäitä tunteita, vahvaa empatiaa, ymmärtää muita ihmisiä ja heidän kokemiaan tunteitaan vahvasti ja aistia ympäristöstä pieniäkin asioita. Kun muut juoksevat laput silmillään, herkät ihmiset pysähtyvät ja kokevat. En tiedä onko tämä omasta päästäni keksittyä, mutta mielestäni herkät ihmiset tulevat eläinten kanssa paremmin toimeen.

Opettelen edelleen itsekin mikä on sopiva määrä kiirettä, stressiä, sosiaalista mediaa ja muita ärsykkeitä ja minkä verran tarvitsen lepoa ja rauhaa, ettei tarvitsisi häilyä jaksamisen äärirajoilla. Sen ainakin tiedän, että kaikki turhan karsiminen (kuten kuluttavat ihmissuhteet, liiallinen somen käyttö) tekevät vain ja ainoastaan hyvää. Siinä joutuu myös sotimaan yhteiskunnan asettamia odotuksia vastaan supertehokkaista ihmisistä.

Herkkyys on kuitenkin voimavara, jota tulee opetella käyttämään oikein.

♥ Suvi

Erityisherkkyys & Introverttiys

MILTÄ TUNTUU OLLA ERITYISHERKKÄ INTROVERTTI?

1.12.2017 Kappale tunnepäiväkirjastani.

“Astun luokkaan ennen kokeen alkamista. Olen jännittynyt ja henkisesti paniikissa. Koko viikko on ollut yhtä paniikillista pyörremyrskyä tässä MIB ohjelmassa. Monia suullisia esitelmiä vaikeista aiheista englanniksi ja vieläpä erittäin ammatillista “jargonia” käyttäen. Paineensietokykyni ei ole parhaasta päästä. Koko rintakehäni on tulessa ja tuntuu kuin musta möykky pakottaisi kokoajan kehoa.

Opiskelijat 14 eri maasta naureskelevat iloisesti vitseilleen ja minä tunnen suurta ulkopuolisuutta ja hylkiömäisyyttä. En osaa nauraa heidän oudoille ja yksinkertaisille vitseilleen. En kykene naureskelemaan ennen presentaatiota tai olemaan luokan pelle ja hauskuuttaja. Kaikki kuitenkin usein rakastavat näitä hauskuuttajia. Huomaan, että osa oppilaista ei ymmärrä minua. He ajattelevat, että olen ujo, hiljainen, ylimielinen tai poissaoleva. Minussa on jokin vialla? Virhe ohjelmoinnissa? Oletko sairaana? “Are you okay?”

Olen kokenut tällaisia tilanteita useaan otteeseen elämäni varrella ja minut on ymmärretty useasti väärin.Välillä minusta on tuntunut, että koko maailmankaikkeus yrittää sanoa minulle, että minun pitäisi kääntyä small talkia mielellään puhuvaksi ekstrovertiksi. On tuntunut pahalta, kun olet tuntenut itsesi hylkiöksi, joka ei kuulu joukkoon. Niin kuin ekstroverttiys olisi aina jotakin hyväksyttävämpää ja normaalimpaa?  

Rintakehääni alkaa puristaa vielä kovempaa ajatus siitä, että joutuisin teeskentelemään jotakin pinnallista muille. Esittämään jotakin mitä en todellakaan ole.”

Olen ihaillut ekstroverttejä useaan otteeseen elämäni varrella, koska yhteiskuntamme on luotu tänäpäivänä pikemminkin ekstrovertteja kuin introvertteja varten. Ei ole ollut helppoa taistella introverttina ekstroverttien maailmassa. Olen katsonut heitä aluksi ylöspäin ja miettinyt että miksi minun kehoni vain lähettää hälytyssignaalin tilanteissa, joista ekstrovertit nauttivat. Olen kokenut alemmuutta ja ihmetellyt itseäni. Täällä ollessani olen kuitenkin huomannut myös heidän heikot kohtansa: he piilottavat ulkoisesti upeaan käytökseensä sisäisen pelokkuuden, eksyneisyyden ja epävarmuuden.

Olen harhautunut useasti ajattelemaan koulussa, että monet ekstrovertit olisivat minua paljon älykkäämpiä ja vahvempia. Olen kuitenkin huomannut että asia ei olekaan aivan näin. He ovat olleet vain erittäin hyviä peittämään heidän tietämättömyyden heidän itsevarmoihin esitystaitoihin. Olen havainnut tämän useasti kysyessäni esimerkiksi apua johonkin tehtävään ekstrovertiltä: on selvinnyt ettei näillä ekstroverteille joiden itsevarmuutta ihailin, ollutkaan lopulta hajuakaan koko asiasta josta he puhuivat.

En voi sietää feikkeyttä, epärehellisyyttä ja kieroilua ja tämän asian kanssa minulla on ollut paljon kestämistä niin Suomessa kuin Ranskassakin. Olen nähnyt paljon siivellä matkustelijoita, nuoleskelua ja kaikenlaista hyväksynnän hakua, jotta nämä henkilöt saisivat vain kauniin numeron todistukseensa. Ekstrovertit ovat erittäin hyviä esittämään ulospäin jotakin mitä he eivät todellakaan ole. Minä itse taas näen tämän asian niin, että on viisautta myöntää se mitä ei tiedä , niin voi oikeasti oppia jotakin sen sijaan, että feikkaisi tietävänsä. En halua tällä haukkua ekstroverttejä vaan saada ihmiset ymmärtämään myös introverttien elämää ja heidän potentiaaliaan, joka ei näy ulospäin samalla tavalla kuin ekstroverttien.

Tukeakseni myös kaikkia muita introvertteja tällä kirjoituksella haluan muistuttaa, että voit menestyä yhtä hyvin elämässä, vaikka et olisi supliikki sopan keittäjä ekstrovertti. Esimerkiksi Albert Einstein, Bill Gates, Eleanor Roosevelt, Mark Zuckerberg, Abraham Lincoln, J.K Rowling, Emma Watson, Warren Buffet, Mahama Gandhi, Hilary Clinton, Michael Jordan, Charles Darwin ja Barack Obama, ovat myös introvertteja ja menestyneet ihan mukavasti tässä elämässä.

 

MILLAISTA ELÄMÄNI SITTEN KÄYTÄNNÖSSÄ ON TÄMÄN INTROVERTTIYDEN JA ERITYISHERKKYYDEN KANSSA?

Välillä se on erittäin haastavaa, koska ajattelen ja tunnen kaikkea kohtaan niin syvällisesti. Aistin omia ja muiden ihmisten tunnetiloja erittäin vahvasti. Minulla on suuri tarve hakeutua rauhaan,turvaan ja yksinäisyyteen mietiskelemään, jos olen ollut koko päivän ihmisten kanssa.

 

1. EN OLE KIINNOSTUNUT PUHUMAAN JOUTAVIA

En voi sietää teennäistä keskustelua, jossa ei ole mitään syvempää merkitystä. Tämä ei tarkoita ettenkö olisi todella ystävällinen kaupan kassamyyjälle vaan jos on tarkoitus tutustua uuteen ihmiseen, niin minua ei kiinnosta paljonko hän saa palkkaa tai kuinka hieno asunto hänellä on. Haluan tietää, että mikä tekee hänestä hänet ja mitä hän kenties häpeää. Haluan tietää mikä tekee hänestä inhimillisen ihmisen?

2. EN TEKSTAA HETI TAKAISIN

Jotkut ihmiset eivät voi kestää, jos en vastaa heti takaisin. Syy ei ole se ettenkö välittäisi vaan se , että haluan paneutua kunnolla, jos vastaan. Enkä vain kirjoittaa kiireessä jotakin merkityksetöntä.

3. TYKKÄÄN JUTELLA KAHDEN KESKEN ENEMMÄN KUIN JAKAA ITSEÄNI KAIKILLE

Olen erittäin avoin ja puhelias kahdenkeskisissä tai pienen ryhmän keskusteluissa. Mutta isossa ryhmässä tunnen, että hukun siihen ärsykkeiden määrään ja ihmisten pälpätykseen. Nämä asiat vievät minusta kaikki voimat, vaikka en itse sanoisi mitään. Saatan olla henkisesti todella uupunut, jos olen ollut ison ihmisjoukon seassa pitkään.

4. EN OLE EPÄSOSIAALINEN VAAN VALITSEN SEURANI

En kykene antamaan huomiotani kaikille samanaikaisesti, koska haluan antaa niin paljon rakkautta, välittämistä ja huomiota. Ihmissuhteissa olen täysillä mukana tai sitten en ollenkaan. En osaa olla vain puoliksi mukana jonkun ihmisen elämässä ja siksi on vaikeaa olla samanaikaisesti läsnä kaikkien elämässä.

 

5. NE, JOTKA PÄÄSEE LÄHELLENI SAAVAT MINUSTA PALJON IRTI JA ANNAN HEILLE ERITTÄIN PALJON ITSESTÄNI.

6.RAKASTAN LUOVIA ASIOITA.KIRJOITTAMISTA, LUKEMISTA , PSYKOLOGIAA, KUVAAMISTA, KUVIEN MUOKKAAMISTA JA AJATTELEMISTA/POHTIMISTA.

7. KOSKA HALUAN YMMÄRTÄÄ AINA ASIOIDEN SYVEMMÄN MERKITYKSEN OPPIMINEN ON MINULLE HITAAMPAA.

8. OLEN ERITTÄIN RAKASTAVA MONIA IHMISIÄ KOHTAAN.

Autan mielelläni heikompia tai kadulla asuvia antamalla kolikon tai ruokaa/vettä. Ikinä ei tiedä miten elämä voi minua yllättää. Saatan olla joku päivä itse siinä kadulla makaamassa ja apua pyytämässä. Monet ihmiset eivät esim. arvosta katujuoppoja mutta arvostavat taas miljonäärejä, jotka vetävät kamaa ja alkoholia vielä enemmän omassa kattokerroksessaan. Kertokaa minulle mikä ero heidän addiktioissa tai tunteiden purkamistavoissa on ? Molemmat ovat yhtä heikkoja elämän edessä. Toisella on vain päällään kulissi,toisella ei.

9.RAKASTAN OLLA OMISSA OLOISSANI JA KOEN ERITTÄIN HARVOIN OLEVANI TYLSISTYNYT.

10. MINULLA ON VAIN VÄHÄN TÄRKEITÄ YSTÄVIÄ

11. ILMAISEN ITSEÄNI PARHAITEN KIRJOITTAMALLA JA VIDEOILLA, JOTKA SAAN RAUHASSA SUUNNITELLA. EN PIDÄ PANIIKISTA, RIEHUMISESTA TAI LEVOTTOMUUDESTA.

12. OLEN ERITTÄIN TUNNOLLINEN NIISSÄ ASIOISSA, JOTKA OVAT ELÄMÄSSÄNI SIINÄ KOHTAA TÄRKEITÄ.

Saan paljon aikaiseksi tämän introvertti- luonteen avulla, koska silloin kun teen jotakin olen täysillä siinä asiassa kiinni, enkä mieti mitään muuta. Kaikki tai ei mitään asenne tässäkin.

13. NÄEN IHMISTEN LÄPI ERITTÄIN HELPOSTI.

Jos joku yrittää valehdella, feikata, kieroilla, nuoleskella , esittää tekopyhää, kiertää totuutta tai muuta, näen heti tämän ihmisestä.Näen myös, jos ihminen yrittää paeta todellisia tunteitaan ja käyttäytyy tavalla, joka näyttää itsevarmalta mutta on selvä merkki epävarmuudesta ja siitä ettei pysty myöntämään totuutta itselleen.

14. VAIKKA MINULLA OLISI JOTAKIN TIETÄMYSTÄ JOSTAKIN ASIASTA,  NIIN MINULLA EI OLE TARVETTA PÄÄLLEPÄSMÄRÖIDÄ ÄÄNEEN LUOKASSA.

15. EN RIITELE JUURI KOSKAAN YSTÄVIENI KANSSA

En muista riidelleeni ystävieni kanssa kuin maksimissaan 3-4 kertaa koko elämäni aikana. Minulla ei ole tarvetta satuttaa toisten tunteita tai sanoa jotakin ikävää vain sen takia, että tunteet oman pääni sisällä kuumenee.

16. AJATTELEN ENEMMÄN KUIN PUHUN.

Tiedän enemmän kuin sanon ja huomaan asioita enemmän mitä moni ehkä ajattelee minun huomaavan.

17. VAIKKA KAIKKI HUUTAISI TÄSSÄ MAAILMASSA SEN PUOLESTA, ETTÄ MINUN PITÄISI MUUTTUA. EN MUUTU. RAKASTAN INTROVERTTIUTTANI, OUTOUTTANI JA HERKKYYTTÄNI. NÄMÄ ASIAT TEKEVÄT MINUSTA MINUT, ENKÄ HALUA OLLA JOTAKIN MITÄ MUN “PITÄISI” OLLA, ETTÄ MAHTUISIN YHTEISKUNNAN OKSENTAMAAN HYVÄKSYNNÄN MUOTTIIN.

Minulla on elämässäni siis kaksi tavoitetta.

1. Olla maailman kaunein Laura Emilia pääni sisältä: sielustani ja mielestäni.

2. Auttaa mahdollisimman montaa ihmistä heidän unelmissaan, jotta he voisivat nähdä heidän potentiaalinsa kauneuden ja upeuden. Voisivat nähdä voimavaranaan kaiken sen mitä häpeävät ja antaa aidolle sielulleen mahdollisuuden tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi sellaisena kuin se on. Introverttina, ambiverttina,ekstroverttina tai jonakin siltä väliltä.

ps. Jos sinä olet introvertti. Tervetuloa jakamaan myötätuntoa Facebook ryhmääni:

Laurrenna’s Incredible Intelligent Introverts

Linkki ryhmään tästä.

 

Kerro minulle kuka sinä olet ?

Rakkaudella,

Laurasi.

”Minut hakattiin rakkaudesta.”

Tarina on henkilön itse kirjoittama ja siksi muista tarinoista poiketen minä muodossa.

 

Ensimmäisen kerran minut hakattiin isänpäivänä vuonna 2016. Ex-mieheni tutki minun Instagram-profiilia ja huomasi, että olen tykännyt julkkismiehen kuvasta. Olin huora saman tien. Minulta tivattiin, miksi olin tykännyt. Istuin sohvalla ja minun päälleni heitettiin pepsiä. Yritin lähteä tilanteesta pois, mutta mies vain seurasi perässä, sätti ja huoritteli. Otin avaimet avainnaulakosta ja mies otti samalla koiran talutushihnan, etten vain veisi koiraa mukanani. Käsilaukkuni oli makuuhuoneessa, joten lähdin sitä hakemaan. Makuuhuoneessa tilanne kärjistyi. Mies huoritteli jatkuvasti. Totesin hänelle ”vitun narkkari” ja tilanne räjähti käsiin. Mies hakkasi minua koiran talutushihnalla, isolla pepsi-pullolla sekä nyrkeillä. Kasvoihin tuli näkyviä ruhjeita, samoin käteen. Lähtiessäni pois mies vielä uhkasi tappaa minut sekä isäni. Samana iltana kävin sairaalassa kuvauttamassa ruhjeet.

Sanoin asunnon irti sekä laitoin avioeron vireille. Parin viikon päästä tapahtuneesta palasin takaisin miehen luokse, sillä hän halusi perheensä takaisin. Olin rakkain kaikista ja niin edelleen. Minut hakattiin uudelleen. Kerran lyötiin nyrkillä poskipäähän. Mies otti ilmastointiteipin ja yritti saada minua laittamaan kädet yhteen. Tämän jälkeen hän olisi hakannut minua lisää ja laittanut vaatehuoneeseen, enkä olisi saanut tulla sieltä pois. Tässä vaiheessa minulla oli vielä sen verran omaa rohkeutta jäljellä ja laitoin vastaan, en nöyrtynyt hänen tahtoonsa.

Jouluaattona kävin siskoni kanssa äitini luona joulusaunassa ja syömässä. Lähdin ennen klo 21, sillä ex-mieheni halusi kaupasta saada alkoholia. Menin takaisin kotia ja ihan hyvässä hengessä vietimme iltaa. Kunnes taas alkoi se mustasukkainen tenttaaminen. Kuka oli se mies, kenet olin lisännyt Facebookissa kaveriksi? Miksi olin tykännyt jonkun miehen kuvasta? Miksi olin kommentoinut? Olin huora taas. Yöllä kello kahden aikaan mies aloitti hakkaamisen. Minua hakattiin, potkittiin ja heiteltiin päin patteria. Kuristettiin. Päätä hakattiin lattiaan ja seinään. Päälleni kaadettiin jogurttia. Minulta repeytyi smiley-lävistys, jonka olin marraskuussa vasta ottanut. Mies yritti saada puhelimeni, hänhän oli varma että olin pettänyt. Puhelimessa oli hänen mielestä kaikki todisteet ja hän oli oikeassa. Hän eli kokonaan toisenlaisessa todellisuudessa kuin minä. Meidän todellisuudet eivät kohdanneet  – koskaan. Aamulla seitsemältä hän lopetti hakkaamisen. En laittanut hänelle vastaan missään välissä. En yrittänyt lyödä häntä, enkä huutanut. Uskon vahvasti siihen, että jos olisin laittanut hänelle vastaan, minut olisi tapettu. Menin vierashuoneen lattialle nukkumaan. Olin sinne tehnyt pienen pesän peitosta ja makuupussista. Asunnossa ei ollut enää huonekaluja, sillä olin irtisanonut sen ja vienyt salaa kaikki suuret huonekalut pois.

Minut hakattiin rakkaudesta. Ex-mies vain halusi selvittää, olinko minä pettänyt häntä. Hakkaamalla hän yritti saada minusta totuuden pihalle. En ollut pettänyt ex-miestäni ikinä, mutta kun hän oli varma siitä. Klassinen esimerkki pettäjästä: epäilee toista omista teoistaan. Olin yksi suuri ja kipeä mustelma. Minuun sattui. En pystynyt kunnolla nukkumaan. Asennon etsiminen vei pitkän ajan. Olin menossa suihkuun ja ex-mieheni tuli perässä. Ovelta hän kutsui minua nimeltä. Hän näki selkäni, joka oli mustelmilla ja naarmuilla, sekä verinen. Hän kääntyi ja meni pois. Kai tuo hetken tajusi, mitä oli minulle tehnyt – niin ainakin ajattelin. Päivällä mies ilmoitti, että kauppaan piti lähteä. Minä ajoin, sillä mies ei ollut ajokunnossa. Istuin autossa, ettei vain kukaan huomaisi mitä oli tapahtunut. Ex-mies kävi myös kaverinsa luona. Silloin hän otti minulta auton avaimet pois, etten vain lähtisi karkuun. Kun palasimme kotiin, menin takaisin nukkumaan. Olin todella väsynyt. Minut oli hakattu, enkä päässyt lähtemään pois. Tuli ilta. En edes tiennyt paljonko kello oli, mutta ulkona oli ainakin pimeää. Nukuin omassa pienessä pesässäni. Huoneen ovi aukesi ja ex-mieheni astui sisään. Hän tuli viereeni, eikä sanonut sanaakaan. Hän riisui housuni. En uskaltanut sanoa hänelle mitään, ettei minua taas olisi hakattu. Ex-mieheni laukesi ja lähti pois. Tapaninpäivänä pääsin lähtemään pois. Uudenvuoden aaton aattona kävin sairaalassa. Samana päivänä palasin taas takaisin kotiin. Ex-mieheni oli soitellut ja laittanut viestejä, joissa kertoi tappavansa itsensä. En halunnut omalle kontolleni toisen kuolemaa.

Tammikuussa päätin tappaa itseni. Olin yksin. Minulla ei ollut enää perhettä. En voinut enää siskolleni laittaa viestiä tai vastata puhelimeen. Ex-mieheni oli saanut minut eristettyä perheestäni sekä ystävistäni. Olin lopettanut koulun ja työt. Aloin saamaan kouluun puheluita, joissa kyseltiin, missä olen ja miksi olen kenenkin kanssa viestitellyt. Olin ollut töissä järjestyksenvalvojana ja tehnyt yötyötä. En voinut hakea apua. Ex-mieheni oli sitä mieltä, että minulla oli omallatunnolla jotain ja sen takia oli vain paha olla. Asiaan ei tietenkään vaikuttanut se, että minut oltiin hakattu ja raiskattu! Olin niin yksin kuin ihminen voi vaan olla. Minulla ei ollut ketään eikä mitään, rinnallani oli se hirviö vain. Olin miettinyt kaksi tapaa, joilla päätän päiväni. Yritin sitä ennen saada itseni hoitoon, mutta sinne pääsy edellytti sitä, että olisin tehnyt jo jotain itselleni – niin ymmärsin, kun soitin asiasta. Jostain kuitenkin sain vielä sen viimeisen voiman. Hain itselleni töitä Kilpisjärveltä, paikka oli sopimusta vaille valmis kunnes se kariutui. Eli taas piti keksiä jokin uusi suunnitelma. Löysin meille omakotitalon keskeltä maaseutua. Minulla vain oli auto. Ajattelin, että saan etumatkaa jos vien meidät maalle ja minulla vain oli auto. Ehdin siinä asunnossa asua kahdeksan päivää. Sitten vain riitti. Taas oli riita. Taas huoriteltiin. Minut pitäisi tappaa. Puukottaa, ampua ja hakata. Jos hänellä ei olisi tytärtä, hän olisi minut jo tappanut. Huusin hänelle, että “Tapa! Vittu antaa jo tulla!” Ei tappanut. Lähdin pois, enkä koskaan palannut, vaikka jo samana iltana sain viestiä, että voisin kotia tulla. Seuraavan kerran näin miehen kesäkuussa käräjäoikeudessa.

Kun lähdin maaseudulta, menin äitini luokse. Auton olin vienyt talliin, enkä enää ajanut sillä, ettei vain kukaan saanut tietää missä asun ja millä kuljen. Ex-mies oli minulle sanonut, että jos hän joutuu vankilaan minusta johtuvista syistä, niin hänen kaverinsa eivät unohda. Hän vain ei ehkä ole muistanut kertoa, että hän hakkasi ja raiskasi oman vaimonsa.

Ex-mieheni oli sellainen mies, että hänelle ei voinut sanoa mitään. Minulla ei ollut omia mielipiteitä. Kaikki asiat piti sanoa niin, että ne miellyttivät miestä ja aikaa asian sanomiseen ei kauaa ollut. Tasapainoilla joutui joka päivä. Viestien kanssa keskustelu oli ainut tapa, jolloin pystyin hänelle edes vähän sanomaan takasin, jos edes vähän pääsisin niskan päälle. Ei se koskaan onnistunut, yritys oli kyllä kova. Hänen mielestään oli väärin, jos pyörittelin silmiä, taikka naurahdin epätoivoisesti. Hiljaa oleminen oli kaikista pahin virhe, jonka pystyin tehdä!

Äitillä ollessani yöt menivät vahtiessa ikkunoita, koska kuka tahansa voisi seisoa ikkunan takana. Saatoin yössä nukkua pari tuntia. En liikkunut yksin missään. Käynti kaupassa aiheutti pääsääntöisesti aina paniikkikohtauksen. Olin todella ahdistunut. Rakensin uudelleen suhteitani perheeseen ja muutamaan läheiseen ystävään.

Toukokuussa oli lähestymiskiellon oikeudenkäynti. Olin paniikissa sillä tiesin, että joudun näkemään ex-mieheni silloin. Asianajajani oli kuitenkin erittäin hyvä! Hän otti minua kädestä kiinni ja sanoi, ettei ole mitään hätää. Hän on nyt tässä ja kaikki on hyvin. Tärisin kuin haavanlehti. Jännitti, pelotti, ahdisti ja oksetti. Ex-mieheni ei tullut paikalle, mutta hän sai lähestymiskiellon. Oikeudenkäynnin jälkeen ulkona ollessani kerroin asianajajalle, että minut oli myös raiskattu. En ollut siitä kertonut vielä poliiseille, olin vain pahoinpitelyistä käynyt tekemässä ilmoitukset. Asianajaja kehotti minua tekemään myös raiskauksesta ilmoituksen. Pari viikkoa myöhemmin tein ilmoituksen myös siitä. Kesäkuussa oli oikeudenkäynti käräjäoikeudessa. Tuomioksi tuli viisi ja puoli vuotta vankeutta. Ex-mies oli syytteessä yli 20 rikoksesta. Tammikuussa 2018 oli oikeudenkäynti hovioikeudessa, eikä tuomio hovissakaan muuttunut. Turvakiellon sain myös, eli minua ei löydy mistään. Viranomaiset joutuvat erikseen hakea minun tiedot maistraatista.

Lokakuussa sain ensimmäisen tappouhkauksen ex-miehen kavereilta. ”Huorat, jotka tekevät perättömiä ilmiantoja raiskauksesta, pitäisi tappaa!” Minut on niin monta kertaa uhattu tappaa. Olen käynyt ottamassa henkivakuutuksen ihan varmuuden vuoksi.

Nyt vuosi kaiken jälkeen olen yrittänyt jäsennellä asioita. Tunteita ja tilanteita. Olen ollut todella yksinäinen ja peloissani todella kauan. Äärimmäisen stressaantunut ja varovainen. En ole aikoihin nukkunut levollista ja rauhallista unta. Minulla on tunnelukkoja. Enää en usko, että jokainen mies on paha. Se epätoivo, mikä on ollut läsnä jokaisena päivänä. Sellaisia tunteita ja oloja. Minä en oikein ymmärrä, kuinka minä olen selvinnyt kaikesta. Kuinka minä nostin itseni aivan pohjalta. Minä tein kaiken yksin, koska eihän minulla ollut ketään lähellä.

Olin tapaillut erästä miestä, joka oikeasti on todella hyvä mies. Hän ymmärtää todella paljon mitä käyn läpi ja kestää kaikki oikuttelut. Helmikuussa meillä oli ehkä jonkinlainen pieni kina. Mies laittoi aamulla viestiä, että jutellaan illalla. Aloin saman tien ahdistumaan. Minua alkoi tapaaminen miehen kanssa pelottamaan. Yritin unohtaa koko tapaamisen ja luistaa siitä. Ilta tuli, mies laittoi viestiä että on odottanut minua. Vaihtoehtoja ei ollut muuta, kuin mennä paikalle. Mies pyysi minut sisälle ja nätisti kysyi ”Mikä juttu tämä on?” Totesin vain, etten tiedä. Mies pyysi, että kävisin istumaan. En tietenkään käynyt istumaan. Seisoin kädet puuskassa ja katselin pitkin seiniä. Pidättelin itkua. Halusin lähteä pois tilanteesta. Mies katsoi minua ja sanoi ”Mie yhen asian sulle sanon. Sun ei tarvi pelätä mun seurassa.” Ja sen lauseen jälkeen kävin itkemään. Mies otti minut syliin ja itki myös. Olin varautunut siihen, että minullle huudetaan. Sätitään, syytetään ja huoritellaan. Uhkaillaan ja pelotellaan. Minulle nuo kaikki ovat olleet täysin normaalia jokaisessa riitatilanteessa ja niitä on ollut monia. Mutta ei tällä kertaa! Tällä kertaa minulle ei huudettu, eikä huoriteltu. Minulle puhuttiin kuin ihmiselle ja haluttiin asiat selvittää puhumalla, niin kuin aikuiset ihmiset tekevät. Olen miehelle jälkeenpäin sanonutkin, että se millaisena hän minut silloin näki, oli minun normaali olo monta kuukautta. Pelokas, yksinäinen, ahdistunut, itkuinen, stressaantunut… Lista on loputon. Ei minua kukaan ottanut syliin ja sanonut, ettei tarvitse pelätä. Minulle jatkettiin vain huutamista, koska olin kaiken ansainnut.

Uuden suhteen muodostaminen noin yleensä on todella hankalaa. Ensiksi täytyy edes vähän luottaa toiseen. Minä etsin melkein kaiken aikaa jonkinlaisia varoitusmerkkejä. Minun itseluottamus on nollissa. Olen rakentanut itselleni pienen kuplan, jossa saan olla omassa epäonnistumisissa ja alakulossa. Koska ex-mieheni mielestä olin läski, minun pitäisi mennä laihdutusleirille. Minulla on todella ongelmallista tulla toimeen oman kehonkuvani kanssa. Se on todella vääristynyt. En näe itsessäni alkuunkaan sitä samaa, mitä toiset minussa näkevät. En ymmärrä kohteliaisuuksia, joita kuulen. Minä en sieltä kuplasta pääse pois, sen takia käyn psykoterapiassa. Minä olen nyt alkanut miettimään, miksi käyn salilla. Entäs sen jälkeen kun alkaa tulla muutoksia kroppaan, niin ajattelevatko minun kiusaajat, että se on heidän saamansa lopputulos? Koska olinhan läski ja kuntoilua vailla. Ja tähän lisättäköön, että olen 159cm/56kg. En minä ole läski, enkä edes iso.

Uudessa työpaikassa ihmisiin tutustuminen on hankalaa. Kävelen niin nopeasti, ettei kukaan pysyisi perässäni. En halua puhua kenellekkään. Haluan ensin tutustua heihin kaukaa. Alkuun olin varma, että joku työkavereistani tuntee ex-mieheni ja hän on tulossa tappamaan minut. Loogista!

Kaupassa käyminen on pikajuoksua paniikissa. Silmät selässä, kylmähiki otsalla. Autoon päästyä tulee itku. Varsinkin isommissa kaupoissa, kuten ostoskeskuksissa. Pienimmissä kaupoissa ei tarvitse kuin juosta ja panikoida.

Ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen aloin jollain tavalla ymmärtämään selkeämmin, millaisen ihmisen kanssa olin naimisissa ja siitä suhteesta piti päästä pois. Mutta se pois pääseminen tuollaisen ihmisen rinnalta ei käy helposti, saati sitten nopeasti. Sitä ihmistä ei jätetä. Hän on se jättäjä. Hän sai minut useasti palaamaan takaisin kotiin. Hänen ollessaan poissa tyhjensin asunnosta suurimmat huonekalut ja paljon omia tavaroita. Vein ne mummoni pannuhuoneeseen, missä ne ovat vieläkin. Kun tuli asunnon tyhjennyspäivä, mies ei edes tajunnut, että olin eritellyt minun tavarani ja hänen tavaransa. Meidän tavarat lähti eri paikkoihin säilytykseen.

Nykyään minulla ei ole omaa asuntoa, eikä autoa. Sain töitä rannikolta ja muutin työpaikkani tarjoamaan asuntoon. Esimieheni on tietoinen kaikesta mitä minulle on tapahtunut. Minun ei tarvitse enää elää kaksoiselämää. Olen hyvin avoimesti nykyään kertonut kaikesta, mitä minulle on tapahtunut. Millaista minun elämäni on ollut. Väkivallasta on jollain tavalla paljon helpompi kertoa, raiskauksesta kertominen sen sijaan on vielä vaikea. Sitä ei osaa oikein jäsennellä päässä. Raiskauksen yhteydessä minua ei uhkailtu, taikka käytetty väkivaltaa. Ennemmin sitä minun pelkotilaa käytettiin hyväksi. En osaa kertoa, millaisia traumoja raiskaus on jättänyt minuun. Olen tämän nykyisen miehen kanssa keskustellut todella paljon kaikesta, mitä minulle on tapahtunut. Olen hänen kanssa käynyt läpi, jos saankin jonkin takauman raiskauksesta ja kuinka hänen kannattaa siinä tilanteessa toimia. Ja se, että takauma ei ole hänestä johtuva, hän ei aiheuta mitään. Syyllinen on sellanen ihminen, joka ei ole meidän elämässä enää läsnä.

Terapiassa yritämme yhdistää pirstaloitunutta traumaa, etten saisi paniikkikohtausta riitatilanteissa ja etten tuntisi elokuva-oloa äidin luona.

Kaikki minulle tapahtunut ei vain kosketa pelkästään minua itseään. Se koskettaa ja vaikuttaa myös minun perheeseen ja läheisiin. Äiti oli todistamassa oman tyttärensä raiskausta käräjäoikeudessa. Äiti kertoi oikeudessa, että olin laittanut hänelle tammikuussa 2017 viestin, jossa kerroin odottavani kuolemaa. Olin omalle äidilleni laittanut viestin, jossa kerroin odottavani omaa kuolemaani! Äiti on joutunu kokemaan ja käymään läpi niin paljon sellaisia asioita, joita ei kenenkään kuuluisi käydä läpi. Äiti on joutunu katsomaan, kun oma tytär istuu sohvalla hiljaisena. Silmät liikkuu, mutta ei puhu sanaakaan. Kysyttäessä, onko kaikki hyvin, niin kaikki on oikein hyvin. Äiti näkee, että tyttären päässä liikkuu satoja asioita, mutta mitään ei tule ulos. Isän suhtautuminen on ollut toista. Ei me puhuta asiasta mitään. Isä luottaa siihen, että kun toinen on vankilassa, niin kaikki on hyvin – ei minun mielestäni. Isän kanssa oli viime keväänä riita. Minulla oli isän auto lainassa. Isä pyysi, että olisin hoitanut jonkun asian. Siihen totesin, etten nyt ehkä ehdi. Isältä tuli palautetta, että kyllä auto kelpaa aina lainaan, mutta ei koskaan tapahdu mitään mitä pyytää. Siinä välissä meni hermo. Otin auton ja ajoin sen isän pihalle. Juoksin sisälle ja viskasin avaimet takaisin isälle. Huusin sille, että ”Oletko kysynyt omalta tyttäreltäsi kuinka se jaksaa? Ootko kysynyt, mitä sille kuuluu!? Tajuutko, että sun tyttäres on raiskattu ja sie olet vaan huolissas sun autoista!” Ehkei mitenkään kovin loistokkaasti hoidettu tilanne.

Traumoja on paljon, todella paljon. Onneksi minulla on loistava terapeutti, sekä tämä mies, joka nyt on ilmeisesti päättänyt tuossa rinnalla kulkea. Luultavasti ilman häntä olisi monet traumat jäänyt käsittelemättä. Sekä onhan tuo ihmeellistä kokea jotain normaalia. Asioista voikin jutella, puhua. Kosketus ei tarkoitakkaan nyrkkiä. Toisen olkapäätä vasten voi itkeä ja silti on turvassa. Minä kuulemma olen hyvä ihminen ja minussa on paljon hyvää. Olen aikaisemmin ollut toista mieltä. Minua käytettiin niin röyhkeästi hyväksi, jolloin tuo paha ihminen on nähnyt jotain hyvää minussa ja on tarttunut tilaisuuteen. Minun pitäisi oppia, että asioilla ei ole toista merkitystä. Kaikesta ei tarvitse etsiä varoitusmerkkejä. Jos toisella on huono päivä, ei se tarkoita sitä, että se on pettänyt. Tai hän olisi aikeissa jättää, tai sillä on joku toinen. Ja kun toinen pyytää anteeksi, se sitä tarkoittaa. Se ei ole täytesana lauseessa. Minulla on opittavana niin paljon kaikkea, mikä on normaalille ihmiselle normaalia. Olenhan minäkin normaali, aika tavallinen ihminen. Minulla oli vain todella epänormaali avioliitto. Sellainen liitto, jota en toivo kenellekkään toiselle. Liitto, josta kysyin Presidentiltä, jospa hän voisi myöntää avioeron. Kerta hän voi myöntää alaikäiset naimisiin, niin luulisi nyt hakatun ja raiskatun naisen saavan avioeron. Eipäs. Tavalliseen tapaan muiden eroa haluavan kanssa odottelin kuukausien kulumista.

”Sinulla on vartti aikaa.”

Nainen tapasi miehensä Maken 21-vuotiaana. Make kiinnostui heti naisesta ja hän oli miehelle kuin kuningatar, jota palvoi. Vajaan kuukauden tuntemisen jälkeen pari alkoi seurustelemaan. Kaikki oli ihanaa unelmaa ja nainen vietti Maken kanssa kaiken vapaa-aikansa ja käytännössä asui tämän luona. Kuukauden seurustelun jälkeen Make pyysi menemään naista hänen kanssaan kihloihin ja nainen suostui.

Makesta alkoi kuoriutua omistushaluinen persoona. Nainen ei enää saanut olla juuri tekemisissä miespuolisten kavereiden kanssa, mutta tämä ei naista vaivannut. Suhde oli naiselle ensimmäinen vakavalla pohjalla oleva ja nainen oletti, että omistushalu ja mustasukkaisuus oli normaalia.

Eräänä iltana nainen oli lähtenyt kavereidensa kanssa juomaan ja pitämään hauskaa. Vahvassa humalassa hän erehtyi vaihtamaan pikaisen pusun miespuolisen ystävänsä kanssa. Nainen ei itse muista tapahtumaa vahvan humalan takia, mutta Make sai tietää asiasta. Siitä lähtien Make alkoi haukkumaan naista “huoraksi” ja “lehmäksi.” Naisen piti jatkuvasti hyvitellä tekojaan Makelle. Nainen tiesi tehneensä väärin ja pikkuhiljaa asia saatiin sovittua, vaikka Make muistutti asiasta lähes päivittäin edelleen.

Aikaa kului ja asiat alkoivat mennä siihen suuntaan, että pari alkoi etsiä yhteistä kotia. Sellainen löytyi – ihana omakotitalo maaseudulta, kaukana kaupungista. Pari alkoi myös puhua perheen perustamisesta.

Nainen joutui edelleen kuuntelemaan nöyryyttäviä kommentteja Makelta siitä kuinka hän oli laiska, huora ja lihava. Nainen alkoi pikkuhiljaa näkemään itsensä rumana ja lihavana. Make alkoi myös tulla naisen ja tämän ystävien väliin. “En saanut lopulta enää viestitellä kavereilleni ja jopa koulussa käyminen oli kyseenalaista. Make epäili, olinko edes oikeasti ollut koulussa.”

Ystävät ja perhe alkoivat huomautella naiselle, että Make ei ollut hänelle hyväksi. Nainen oli jättänyt harrastuksensa, luopunut lemmikistään, lopettanut koulun ja perhettään hän näki enää pari kertaa kuukaudessa. Nainen silti luuli, että tämä kaikki oli normaalia. Kesällä pari kuitenkin erosi kuukaudeksi ja nainen tunsi olevansa onnellinen. Nainen vietti kaiken aikansa ystäviensä kanssa. Pari kuitenkin palasi yhteen ja tämän jälkeen elämä alkoi olemaan entistä vaikeampaa.

Make alkoi juomaan joka päivä. Yhden päivän aikana saattoi syntyä monta riitaa, jotka aina sovittiin. Ulkopuolisten silmissä kaikki näytti olevan hyvin, mutta läheisimmät ystävät tiesivät, mitä kulissien takana tapahtui. Vieraiden tullessa kylään Make oli naista kohtaan rakastava ja kohtelias. Kun pari oli kahdestaan, mies syytti naista kaikesta – nainen oli kaiken pahan alku ja juuri.

Yhtenä iltana Make oli taas juonut päänsä täyteen. Tapahtui ensimmäinen lyöminen. Hän löi myös kahta kaveriaan ja sen jälkeen alkoi kuristamaan naista vasten lattiaa. Nainen meni shokkiin, mutta antoi myös heti anteeksi. Kun vieraat lähtivät, Make otti naisen auton ja ajoi sillä humalassa. Nainen meni peloissaan kyytiin ja kun mies oli ajanut autoa noin kilometrin verran, auto hajosi. Pari jätti auton siihen ja lähti kävellen takaisin kotia. Matkalla Make tönäisi naisen syvään ojaan. Nainen kömpi ylös ojasta, mutta ylös päästyään Make tarttui naiseen, kaatoi tämän ja alkoi kuristamaan. Nainen aneli miestään lopettamaan kuristamisen ja sai tämän lopulta potkittua pois päältään. Make löi raivoissaan naista kasvoihin, mikä aiheutti naiselle mustan silmän. Mustelmasta tuli todella tumma ja mies käski naisen meikata mustelman piiloon, ettei kukaan huomaisi mustaa silmää. Nainen pelkäsi joka päivä. Hän pelkäsi sanojaan, tekemisiään, jopa katseitaan ja hengitystään. Aina oli joku pielessä, nainen teki kaiken väärin.

Aikaa kului ja Make oli edelleen todella ilkeä. Naiselta katkesi välit jopa perheeseensä, ystäviään hän ei saanut tavata ja Make pakotti naisen ottamaan pikavippejä, jotta tämä sai kaiken minkä halusikin. Make joi edelleen päivittäin ja tämä vuokrasi mökkejä ja hotellihuoneita – mitä sitten halusikaan. Nainen otti pikavippejä ja maksoi kaiken. Hän teki kaiken, koska pelkäsi, mitä tapahtuu seuraavaksi tai mitä Make vie häneltä. Make olisi halunnut mahdollisimman nopeasti naimisiin.

Make haukkui naista joka päivä. “Olet ruma ja läski huora, kukaan ei halua sinua, joten jos eroamme olet yksin koko loppuelämäsi”, hän hoki. Naisen itsetunto mureni palasiksi. Hän oli aiemmin kärsinyt mielenterveysongelmista ja tämän takia ongelmat alkoivat lisääntyä. Nainen oli jatkuvasti surullinen ja peloissaan. Hän yritti vain miellyttää Makea, ettei tämä enää löisi tai veisi häneltä jotain arvokasta ja rakasta.

Lopulta naisen tunteet kylmenivät. Mikään ei enää tuntunut miltään. Kun nainen ei välittänyt, Make uhkaili naisen perhettä ja ystäviä. Hän pakotti naisen sanomaan ja tekemään asioita läheisilleen, joita nainen ei todellakaan tekisi. Nainen oli välissä turvakodissa ja kun hän palasi sieltä, tapahtui se mitä nainen oli pelännytkin.

Make pahoinpiteli naista vuorokauden. Löi, potki, töni, otti hiuksista kiinni ja heitteli seinille, sylki päälle ja nöyryytti. Hän pyysi naiselta aivan mahdottomia asioita ja uhkasi väkivallalla. Make kuitenkin torkahti hetkeksi, jolloin nainen laittoi äidilleen viestin “Auta, se tappaa!” Äiti kysyi tyttäreltään missä tämä oli ja nainen antoi osoitteen äidilleen. Nainen poisti viestit, ettei Make näkisi niitä. Nainen odotti ja toivoi, että äiti oli ymmärtänyt mitä tämä oli tarkoittanut. Make heräsi ja lyöminen taas jatkui. Make sanoi “Sinulla on vartti aikaa. Sitten lyön nenäsi sisään, huora!” Nainen odotti vain kuolemaansa. Odotti, että ei enää palaisi tajuihinsa iskun jälkeen. Hän oli käytännössä luovuttanut. Naisen onnekseen poliisit ryntäsivät taloon ja pidättivät Maken. Poliisit soittivat naiselle ambulanssin. Nainen vietiin lääkärin tarkastettavaksi ja hänen perheensä tuli paikalle. Nainen meni perheensä luokse yöksi ja seuraavana aamuna taksilla turvakotiin.

Sen jälkeen nainen ei ole enää pitänyt yhteyttä Makeen. Asiasta nostettiin syytteet ja asia menee oikeuteen. “Make joutuu vankilaan, sen tiedän.”

Nykyään naisella menee hyvin. Hän sai oman ihanan asunnon, välit perheeseensä korjattua ja nykyään hänellä on ihana tyttöystävä. Terapiassa hän käy säännöllisesti ja hän sai lääkkeet masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. Hän kuitenkin näkee painajaisia joka yö. Edellisessä kotikaupungissaan hän ei uskalla viettää enää aikaa, ettei tapaa Makea. “Nykyään olen onnellinen, kiitollinen ja iloinen. En pelkää enää!”

”Elävänä et täältä lähde!”

Nainen tapasi miehen ensimmäistä kertaa, kun nainen oli kuskina siskolleen ryyppyreissulla. Baarissa mies pyysi naista heittämään hänet kotiaan. Mies oli naisen siskon vanha luokkakaveri, joten mies tunsi entuudestaan tämän siskon. Mies oli yrittänyt saada jo aiemmin naisen puhelinnumeroaan itselleen, siinä onnistumatta. Nainen kyyditsi seuruetta kotia, kunnes paluumatkalla he törmäsivät autolla kahteen rusakkoon, minkä seurauksena auton etupuskuri hajosi. Mies lupasi korjata naiselle auton ja lupauksen hän pitikin. Tässä samalla hän myös sai naisen puhelinnumeron ja he tapasivat uudestaan sen jälkeen, kun mies oli saanut auton korjattua ja nainen sai autonsa takaisin itselleen.

Episodista rakentui parisuhde, joka oli aluksi aivan normaali, kahden nuoren aikuisen suhde. Nainen oli lomautettu töistä ja mies oli keskeyttänyt koulunsa. Nainen asui kotonansa, mutta suhteen syvennettyä nainen käytännössä alkoi asumaan miehen kämpässä. Elämästä tuli viinanhuuruista. Bileitä ja ryyppyiltoja toisensa jälkeen.

Kun pariskunta alkoi tapailemaan, sattui ikävä tapahtuma, jossa miehen ystävää ammuttiin päähän. Ystävä selvisi hengissä, mutta joutui pyörätuoliin ja jäi ikäistään alemmalle tasolle. Tapahtuman jälkeen huolet hukutettiin alkoholiin ja huumeisiin. Yhtenä aamuna nainen herätti miehen, että nyt jatkettaisiin juomista. Mies hermostui ja hajotti peilin ja nainen päätti lähteä pois tilanteesta. Jonkin ajan kuluttua mies soitti naiselle kännissä, että oli ajamassa autoa ja aikoo tappaa itsensä. Nainen soitti miehen perään poliisit. Poliisit löysivät miehen hänen isänsä luota. Poliisit kuitenkin palasivat naisen luo kyselemään, tietäisikö tämä, että käyttääkö mies huumeita. Asiasta kuitenkin selvittiin sen suuremmitta ongelmitta.

Alkoholin ja huumeiden villitsemä elämä jatkui ja miehestä alkoi paljastua mustasukkaisia piirteitä, mutta aluksi hän vain huudatti kavereitaan kännissä. Eräänä ryyppyiltana kuitenkin miehelle ja naiselle syntyi riita, minkä seurauksena mies tarttui naisen jalkoihin ja kiskoi tämän jaloista ulos, kylmään talvipakkaseen. Naisella ei ollut kuin normaalit olovaatteet päällä ja mies lukitsi oven palatessaan takaisin sisälle. Hetken kuluttua mies kuitenkin päästi naisen takaisin sisälle, pyyteli anteeksi ja lupasi, että ei koskaan enää tekisi samaa uudestaan. Kuitenkin muutamana iltana kun mies oli kännissä, heitti hän naisen ulos kämpästään ja päästi myöhemmin taas sisälle – pyydellen anteeksi. Nainen uskoi, ettei sama enää toistuisi ja samalla sääli miestään, joka oli väkivaltaisesta perheestä. Suhde oli aina välillä katkolla, mutta he kuitenkin päättivät yhdessä muuttaa toiselle paikkakunnalle.

Muuton myötä elämä tasaantui. Molemmat pääsivät takaisin työelämään ja ryyppääminen vähentyi. Kun tasaisempaa elämää oli jatkunut uudella paikkakunnalla jonkun aikaa, pariskunta päätti ostaa oman kämpän kotipaikkakunnaltaan. He ostivat kolmion, jota alkoivat yhdessä remontoimaan. Elämään kuitenkin hiipi takaisin huumeet ja alkoholi, minkä seurauksena miehestä alkoi tulemaan vainoharhainen. Mies alkoi syyttelemään naista, että tämä oli laittanut moottoripyöräjengiläisiä hänen peräänsä, mitä nainen ei ollut tehnyt.

Yhtenä päivänä mies alkoi riehumaan huumepäissään heidän asunnossaan kuin hullu. Nainen päätti ottaa jalat allensa ja pakeni ulos. Nainen piilotteli itseään autokatoksissa, toivoen ettei mies huomaisi häntä. Tämän epäonnekseen mies tuli etsimään naista, jolloin nainen lähti juoksemaan kohti keskustaa. Mies kuitenkin sai juostua naisen kiinni, jolloin tämä tarttui naisen niskaan kiinni ja paiskasi tämän ojaan. Mies rikkoi naisen puhelimen, hakkasi nyrkillä jalkaan ja retuutti tätä hiuksista. Miehen ote kuitenkin herpaantui, jolloin nainen pääsi pakenemaan ja juoksi autotielle. Hän pysäytti ensimmäisen vastaantulevan auton ja pyysi kuskia viemään tämän terveyskeskukseen. Kuski oli hyvin hämmentynyt, mutta lupasi viedä tuntemattoman naisen määränpäähän. Nainen hyppäsi takapenkille ja soitti siskolleen kertoen mitä oli tapahtunut. Terveyskeskuksessa nainen tarkastettiin ja samalla naisen mies soitti naisen siskolle ja kertoi, että nainen oli aineissa. Mies halusi vasikoida naisen siskolle naisen huumeiden käytöstä. Nainen antautui ja meni perheensä luokse ja kertoi vanhemmilleen kaiken mitä oli tapahtunut. Nainen haki lähestymiskiellon ja muutti pois miehen luota.

Naisen äiti osti asunnon, johon nainen muutti yksin asumaan. Yllättäen naiselle soitti hänen ex-miehensä sisko. Puhelun jälkeen hänelle tuli olo, että nyt kohta tapahtuu jotain ja seuraavana päivänä tämän ex-mies soittikin hänelle. Mies oli ongelmissa. Moottoripyöräjengi oli hänen perässään ja nämä olivat vieneet hänen autonsa. Nainen antoi miehelle luvan tulla luokseen, koska jengiläiset eivät tienneet missä nainen asui tätä nykyään. Mies majoittui naisen luokse ja siitä lähti suhde taas uudestaan etenemään. Pariskunta salasi suhteen tutuiltaan.

Yhtenä viikonloppuna nainen oli lähtenyt kavereidensa kanssa juomaan, kun mies alkoi soittelemaan kännissä naiselle, että tämän pitäisi tulla kämpälleen päästämään mies sisälle. Kun nainen lopulta pääsi kämpälleen asti, mies oli rikkonut yhden ikkunoista, jonka kautta oli mennyt sisälle. Kaiken lisäksi oli talvi ja ulkona oli pakkasta. Nainen meni vihaisena sisälle ja alkoi saarnaamaan rikotusta ikkunasta. “Sanakin vielä, niin saat selkääsi!” mies alkoi uhkailemaan naiselle. Ikkunan eteen laitettiin lakana ja mies kävi hommaamassa uuden ikkunan. Epäonnekseen naisen sukulainen näki ohikulkumatkallaan miehen asentamassa uutta ikkunaa naisen luona ja tämä soitti heti naisen vanhemmille. Luonnollisesti vanhemmat eivät ilahtuneet uutisesta. Tämän jälkeen nainen ilmoitti miehelle, että enää hänen ei tarvitse tulla ja suhde jäi siihen.

Taas tuli viikonloppu ja nainen lähti viettämään aikaa baariin. Kuitenkin tämän ex-mieskin ilmestyi samaan baariin ja tämä näki naisen juttelevan toiselle miehelle. Ex-mies kävi tämän miehen kimppuun ja nainen soitti poliisit paikalle. Poliisit saapuivat paikalle ja veivät miehen putkaan yöksi. Nainen oli sen yön kotonansa yötä, mutta meni seuraavana päivänä siivoamaan omaa kämppäänsä. Kesken siivoamisen hän näki hahmon eteisen ulko-oven takana ja meni avaamaan ovea. Samassa tämän ex mies kävi hänen kurkkuunsa kiinni. Nainen sai rimpuiltua itsensä pois otteesta ja juoksi pihalle. Alkoi kissa ja hiiri -leikki, kun nainen ja mies juoksivat ympäri pihalla olevaa autoa. Mies sai naisen kiinni, löi päällänsä naista nenään ja löi nyrkillä palleaan. Mies sanoi naiselle, että “elävänä et täältä lähde!” Nainen onnistui kuitenkin pakenemaan naapuriin ja pääsi sisälle turvaan, mistä soitettiin poliisit paikalle. Mies kuitenkin pakeni poliiseja. Asiasta tehtiin rikosilmoitus.

Nainen muutti takaisin kotia ja rikosilmoitus eteni käräjille asti. Pariskunta kuitenkin kohtasi baarissa, missä mies löi turpaan naisen miespuolista ystävää ja nainen alkoi tappelemaan miehen kanssa, minkä seurauksena nainen vietiin käsiraudoissa pois baarista. Nainen päätti muuttaa toiselle puolelle Suomea, sillä oikeudenkäyntiä joutui odottelemaan yli vuoden. Kahdeksaan kuukauteen ei miehestä kuulunut mitään, mutta sitten mies alkoi uudestaan lähestymään. Mies tuli viikonlopuksi naisen luo ja kaikki sujui sen ajan hyvin. Nainen muutti takaisin kotipaikkakunnalleen ja kertoi läheisilleen, että aikoo yrittää miehen kanssa uudestaan. Tuli juhannus ja pariskunta oli juhlimassa. Heille syntyi riita kesken illan ja alkoi hervoton sanaharkka. Mies otti naisesta kiinni ja alkoi takomaan tämän päätä seinään. Hänen päänsä lähellä oli rautainen koriste-esine, johon nainen pelkäsi miehen iskevän hänen päänsä. Nainen huusi miehen kavereita auttamaan häntä. Mies lopetti ja riita saatiin sovittua. Parin päivän kuluttua he menivät yhdessä syömään. Treffien jälkeen nainen meni yksin heidän terassilleen istumaan viinipullon kanssa. Hän oli henkisesti aivan loppu ja mietti, mitä hän tekisi. Hän päätti lähteä. Hän otti koiransa kainaloon, tilasi taksin ja meni taksilla ystävänsä luo. Suhde oli ohi ja käräjät tuli. Mies sai kolme kuukautta ehdollista vankeutta ja sakot. Nainen kuitenkin sanoi miehelle, että ei vaadi tältä rahoja, jos hän jättää naisen lopullisesti rauhaan. Nainen muutti uuden miehen kanssa toiselle paikkakunnalle ja aloitti uuden elämän.

Nainen huomasi uudessa suhteessa hakevan riitatilanteissa aggressiivisuutta, sanomalla miehelle esimerkiksi: “Noni! Lyö nyt!” Hän on ottanut opikseen suhteestaan ja tullut tarkemmaksi, minkälainen ihminen toinen todella on. Hän on puhunut avoimesti suhteestaan, eikä pelkää entistä miestään, vaikka todennäköisesti tulee törmäämään tähän tulevaisuudessa.

”30 sekunnin päästä olet kuollut!”

Nainen tapasi miehen työharjoittelussa päiväkodin keittiöllä, kun mies oli suorittamassa yhdyskuntapalvelua. Vuoden 2012 huhtikuussa alkoi seurustelusuhde ja kuukauden seurustelun jälkeen pari muutti yhteen. Alku oli vaaleanpunaista unelmaa ja vaikka nainen tiesi miehen rikostaustasta, paha poika viehätti nuorta naista. Muutama kuukausi meni hyvin, kunnes elokuussa alkoi paljastua miehen todellinen luonne esille.

Mies alkoi tutkimaan naisen puhelinta, kenen kanssa tämä oli soitellut tai tekstaillut. Nainen koki tilanteen painostavaksi, mutta ei pistänyt vastaankaan, sillä ei hänellä ollut mitään salattavaa. Nainen kuitenkin alkoi poistelemaan lokitietojansa, sillä hänellä ei saanut olla miespuolisia ystäviä, joiden kanssa saattoi jutella silloin tällöin. Mies kuitenkin löysi sovelluksen, minkä avulla pääsi käsiksi myös poistettuihin lokitietoihin ja näin ollen pääsi tarkistamaan myös poistetut puhelu ja viestitiedot. Jos nainen tuli töistä kotia puolituntia myöhässä, mies alkoi kuulustelemaan missä tämä oli luuhannut. Hän epäili kokoajan, että nainen pettäisi tätä ja oli äärimmäisen mustasukkainen. Mies oli hyvä manipuloimaan naista ja sai lopulta naisen itsekin uskomaan, että hän oli syyllinen kaikkeen. Nainen oli itse tehnyt väärin jutellessaan miespuolisille ystävilleen, vika ei ollut miehessä. Tai näin hän luuli. Kun nainen halusi viettää aikaa ystäviensä kanssa, ystävien oli tultava heidän yhteiseen kotiinsa, tai sitten mies lähti mukaan illanviettoon. “En oikeastaan ajatellut käytöksestä mitään muuta kuin, että kunhan hän nyt vain tuli mukaan. Olin niin rakastunut häneen ja oli siistiä seurustella pahan pojan kanssa!” Jossain vaiheessa naiselle tuli kuitenkin olo, että hän alkoi olemaan oman kotinsa vanki.

Mies oli työtön ja eli sosiaaliturvan rahoilla, samalla kasvattaen kannabista kotonaan. Miehen kaverit olivat myös työttömiä ja kasvattivat kannabista. “Miehellä oli ulosotossa valtiolle 200 000 euroa, eikä hän halunnut mennä töihin, sillä tiesi, että iso osa rahoista menisi ulosotossa. Miehen velka koostui pahoinpitelyistä, rattijuopumuksista ja tuhopoltoista. Lisäksi hän oli saattanut toisen miehen sairaalakuntoon. Mihinkään näistä teoista hän ei ollut omasta mielestään syyllinen.” Mies alkoi manipuloimaan naista jäämään myös työttömäksi ja alkamaan elämään tuilla. Tähän ei nainen suostunut, vaan halusi pitää työpaikkansa. Mies alkoi opettamaan naista varastamaan kaupasta tavaroita –  ruokatavaroista elektroniikkaan. “Kallein tavara minkä varastin taisi olla digiboxi. Se oli siistiä ja jännittävää!” Mies ei luopunut ideasta, että nainen jäisi työttömäksi, vaan alkoi uhkailemaan, että hän kertoisi naisen pomolle kaikista näpistyksistä, mitä tämä oli kerinnyt tekemään kuukausien aikana ja näin ollen saisi potkut. Naisen onnekseen tämä oli hyvä ystävä pomonsa kanssa, jolle kertoi näpistyksistä ja miehen uhkailuista. Pomo lupasi pitää naisen työpaikan, vaikka mies soittaisi ja kertoisi kaiken.

Kun mies kasvatti kannabista kotonaan, nainen alkoi polttamaan sitä. Nainen alkoi kuitenkin kärsimään vainoharhoista epävarman seuran ja kannabiksen käytön takia. Hän epäili kokoajan rakastaisiko mies häntä oikeasti, vai oliko kaikki vain kulissia. Yhtenä iltana nainen lähti viemään miestä ryyppyreissulle. Mies halusi loppuillasta tuttujensa asunnolle, mistä saisi lisää kannabista. Nainen oli kuitenkin väsynyt ja halusi kotiin. Mies hermostui tästä ja vaati naista pysäyttämään auton. Hän avasi auton oven, valmiina hyppäämään liikkuvasta autosta ulos. Nainen pysäytti auton tien sivuun, jolloin mies repi auton avaimet itselleen ja esitti, että heitti ne kauas pois. Nainen puhkesi kyyneliin ja oli paniikissa, kun luuli avaimien kadonneen – mitkä olivat oikeasti miehen kädessä edelleen. Mies kysyi naiselta “Onko auto arvokkaampi kuin minä?” Nainen itki hysteerisenä, jolloin mies alkoi pyytämään anteeksi tapahtunutta. Mies vakuutteli rakastavansa naista ja teki yllättävän vedon – hän kosi naista. Naiselle kosinta oli suuri helpotus, sillä nyt hän sai varmuuden siihen, että mies rakasti häntä. Parin päivän päästä käytiin hakemassa sormukset.

Nainen tuli töistä kotia eräänä iltana ja kauhukseen huomasi, että mies oli maalannut spraymaalilla kämpän vihreäksi, tehden heidän kotinsa “metsäksi”. Mies oli humalassa ja poltellut kannabista. Nainen ei enää tiennyt itkisikö vai nauraisiko miehen päähänpistoille. Illalla sama meno jatkui, nainen olisi halunnut mennä nukkumaan, mutta miehelle asia ei sopinut. Mies haastoi koko ajan riitaa, mistä sitten ikinä keksikään. Mies sekoili päissään ja alkoi uhkailemaan naista. Nainen otti puhelimen ja soitti hätänumeroon ja pyysi poliisia paikalle. Juuri kun nainen oli ehtinyt kertoa osoitteen, mies repi puhelimen naisen kädestä ja painoi punaista luuria. Mies alkoi pyytelemään taas anteeksi käytöstään ja lupasi parantaa tapansa. Poliisit eivät koskaan saapuneet paikalle.

Pariskunta lähti eräänä päivänä taas uudelle näpistysreissulle. Mies ja tämän kaveri jäivät autoon odottamaan naista kaupan pihalle. Mies oli käskenyt naisen näpistää juuri tietyt tavarat – kuten aina ennenkin. Reissu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä vartija sai naisen kiinni ja löysi tämän laukusta näpistettyjen tavaroiden lisäksi myös kannabista. “Siitä se keissi sitten alkoikin.” Vartijat soittivat poliisit paikalle. Poliisi tulivat ja tarkastivat tilanteen ja päästivät miehen ystävän lähtemään ja laittoivat pariskunnan poliisiautoon. Poliisit hankkivat tutkintaluvat pariskunnan kotiin ja pitkän ajan jälkeen heidät vietiin kotiin, jonka pihalla oli poliisipartio huumekoirien kanssa. Poliisit tutkivat talon ja huumekoirat merkkasivat tietyt kohdat, joita poliisit alkoivat tutkia. He löysivät koirien merkatuista kohdista minigrip-pusseja, joissa oli kannabista. Pariskunta vietiin poliisiasemalle vuorokaudeksi ja molemmat pistettiin eri putkaan. Heidät kuulusteltiin ja nainen sai sakkojen lisäksi merkinnän huumeiden hallussapidosta. Tästä alkoi sitten miehen alamäki. “Hän hoki, että kaikki on menetetty.” Mies jatkoi ryyppäämistä ja nainen joutui seuraamaan epämääräistä sekoilua ja kuuntelemaan miehen jatkuvia uhkailuja. Kaikessa hiljaisuudessa nainen oli pakannut laukun täyteen tavaraa, joilla hän pärjäisi ainakin muutaman päivän ja piilotti laukun makuuhuoneeseen. Hän tiesi, että joutuu pakenemaan jossain vaiheessa ja oli jo päättänyt lähteä. Heti kun kykenisi.

Tilanne kärjistyi eräänä humalan sekoittamana iltana, kun mies otti keittiöstä puukon ja alkoi heilumaan sen kanssa. Nainen oli varma, että nyt hän saa puukosta, mutta mies iskikin sillä omaan ranteeseensa. Nyt nainen oli varma, että hänen oli lähdettävä. Pelko oli läsnä ja nainen käveli keittiöstä olohuoneeseen, kun mies kävi tämän päälle. Nainen kaatui sohvalle ja mies alkoi kuristamaan tätä, sanoen “30 sekunnin päästä olet kuollut!” Nainen tunsi, kuinka hapenpuute alkoi viemään hänen voimiaan, samalla kun hän mietti, miten voisi selvitä tästä hengissä. Nainen vaipui syvemmälle sohvalle, miehen tiukentaessa kuristusotettaan. “Näin kuinka elämäni vilisi silmieni edessä. Näin kaikkia sellasia muistoja, mitä en ollut ennen muistanut .” Sitten sumeni.

Nainen havahtui, kun voimakas paine tuntui kehossa ja hengitys lähti uudestaan virtaamaan. Hän alkoi pikkuhiljaa virkoamaan takaisin todellisuuteen ja samassa kun mies huomasi naisen olevan elossa ja hereillä, hän alkoi pyytelemään anteeksi. Mies lähestyi naista, luvaten ettei enää koskaan tekisi samaa uudestaan. Nainen sai jalat jalleen, pakeni vessaan ja lukitsi oven. Mies paukutti vessan ovea ja aneli naista tulemaan ulos vessasta. Onnekseen naisella oli puhelin housujen taskussa ja hän laittoi ystävälleen viestin: “Soita poliisit! Mies yritti tappaa mut!” Nainen soitteli häläreitä ystävälleen, että tämä huomaisi mahdollisimman nopeasti viestin. Viesti tavoitti ystävän ja tämä lähti ajamaan kohti pariskunnan asuntoa. Pian nainen kuuli, kuinka miehen askeleet kaikkosivat kohti keittiötä. Nainen avasi vessan oven äänettömästi, hiipi pienestä oven raosta makuuhuoneeseen hakemaan laukkunsa, hiipi eteiseen, otti kengät käteensä ja juoksi ovesta ulos. Ulkona oli lauma työmiehiä, joista kukaan ei kiinnittänyt huomiota shokissa olevaan naiseen, joka juoksi itkien ulos kerrostalosta kengät kädessään. Nainen pakoili parkkipaikoilla miestään, odottaen että hänen ystävänsä tulisi kohta paikalle. Viimein naisen ystävä ajoi paikalle ja tämä huomasi heti naisen mustelmat kaulassa. Poliisit tulivat perästä muutaman minuutin kuluttua ja nainen antoi näille kotinsa avaimen. Nainen kertoi, että miehellä oli saksanpaimenkoira ja että poliisit päästäisivät tämän ulos kun menisivät pidättämään miehen. Poliisit menivät asunnon ovelle, avasivat oven, mistä ryntäsi saksanpaimenkoira ulos ja pidättivät miehen. Nainen otti koiran ja meni ystävänsä kyydillä tutkimuksiin.

Nainen muutti tapahtuman jälkeen kaverinsa luokse asumaan. Mies oli tutkintavankeudessa kuukauden ja heti sen loputtua oli myös oikeudenkäynti käräjäoikeudessa. Nainen oli peloissaan käräjillä, vaikka mitään ei voinut enää sattua. Piinaava tunnelma jatkui koko käräjien ajan ja nainen vältteli miehen katsekontaktia. Mies sai tuomionsa ja istui muutamia kuukausia vankilassa. Naiselle jäi tapahtumien jälkeen pelko miehiä kohtaan, mikä kesti noin vuoden ajan. Kun mies oli päässyt vapaaksi, hän kävi naisen työpaikalla. Nainen huomasi miehen, sai paniikkikohtauksen ja pakoili miestä takahuoneessa. Mies ei onneksi huomannut naista ollenkaan. Kun koitti uutinen, että mies oli kuollut, nainen pystyi viimein huokaisemaan helpotuksesta. Miehen ystäväpiiri oli myös kadonnut, joista heistä yksi oli uhkaillut naista baarissa sen jälkeen, kun tuomio tuli täytäntöön. Nyt kaikki oli ohi.

”Nyt sinä kuolet!”

2010 vuonna nainen tapasi miehen ensimmäistä kertaa ja pari ei kerinnyt seurustella kauaa, kun nainen alkoi odottamaan lasta. Pari muutti yhteen ja raskausaika meni hyvin muuten, mutta mies tykkäsi juoda alkoholia aina välissä. Kännissä mies oli omahyväinen ja selvinpäin taas laiska ja aikaansaamaton. Tämä ei kuitenkaan haitannut naista, sillä hän halusi olla kodin hengetär ja nautti, kun sai tehdä kotityöt itse. Pari sai terveen poikavauvan ja muutaman kuukauden lapsen syntymän jälkeen nainen täytti 20 – vuotta. Hän halusi lähteä sen kunniaksi illaksi kaupungille juomaan muutamat kavereidensa kanssa. Kun nainen palasi illalla kotiin, mies alkoi tivaamaan, oliko naisella toinen mies. Nainen vakuutteli ettei hänellä ollut toista ja riita jäi siihen.

Tuli ristiäisten aika ja mies ei ollut suostunut tunnustamaan isyyttä. Nainen antoi lapselleen tästä syystä oman sukunimensä. Hän alkoi vaistoamaan, että joku oli pielessä, mutta ajatteli, että ei kukaan voisi olla läpeensä huono ihminen.

Yhtenä iltana naisen ystävä pyysi, lähtisikö tämä katsomaan erään bändin keikkaa. Nainen suostui. Ystävällä oli viinapullo mukana, mistä tämä antoi naisen ottaa huikkia. Naiselle tuli huono olo ja hän lähti kotia. Kotona vastassa oli vihainen avopuoliso, joka tivasi, oliko naisella toinen mies. Nainen paineli suihkuun, jolloin mies hermostui ja sanoi, että nainen meni suihkuun sen takia, että saisi pestyä toisen miehen spermat pois. Riita jatkui ja nainen halusi mennä suihkun jälkeen nukkumaan. Hän yritti vakuutella miehelleen, ettei ollut toista. Nainen meni sänkyyn makaamaan, jolloin mies tarttui hänen jaloistaan kiinni ja kisoi hänet alas sängystä huutaen “Kuka se toinen on?!” Nainen vakuutteli, ettei ollut toista miestä ja pian tämän jälkeen mies pyysi anteeksi käyttäytymistään. Riita jäi siihen. Suhteeseen alkoi kuitenkin ilmaantua tukasta repimistä ja retuuttamista.

Useiden kuukausien kuluttua nainen lähti juhlistamaan ystävänsä syntymäpäivää. Mies oli luvannut hoitaa heidän kahdeksan kuukauden ikäistä lastaan sen illan. Kesken illan nainen huomasi, että hänen autonsa oli läheisessä parkissa. Naiselle iski epäilys. Jos mies oli kotona lapsen kanssa, miksi hänen autonsa oli läheisessä parkissa? Nainen soitti miehelleen, ihan vain kysyäkseen miten hänellä menee lapsen kanssa. Mies selitti, että oli kotona lapsen kanssa. Naisen epäilykset alkoivat heräämään. Hän soitti uudestaan miehelle ja pyysi tätä hakemaan häntä kotia. Ei mennyt kauaa, kun mies olikin ulko-ovella. Nainen kysyi, että missä lapsi oli ja mies vastasi, että hän oli vienyt lapsen äidillensä hoitoon jo alkuillasta. Naiselle alkoi tulla pakokauhu pintaan. Eikö tämä ole jo jonkinlaista kyttäämistä? Myöhemmin nainen löysi miehensä selailemasta naisen puhelinta. Miehen harmiksi puhelimesta ei löytynyt mitään epäilyttävää.

Muutaman kuukauden kuluttua nainen lähti vieraalle paikkakunnalle tupareihin. Naisen oli tarkoitus ajaa takaisin kotia seuraavana aamuna, mutta soitti miehellensä, että ei vielä jaksaisi ajaa kotia. Tästä mies suuttui ja jätti naisen puhelimessa. Nainen oli niin vihainen, että päätti palata kotiin vasta seuraavana päivänä. Kun nainen palasi, oli kotona vastassa odottamassa itkuinen ja nöyrä mies. Naiselle iski pelko päälle, että tästä ei tule enää kohta mitään.

Kotona mies arvosteli naisen sisustustaitoja, äitiyttä, ulkonäköä ja ruoanlaittotapoja. Ne kaikki sattui olemaan pielessä. Jos vauva puklasi jonnekkin, se oli maailmanloppu miehelle. Miehen mielestä naisen koira pitäisi tappaa ja kissakin oli vain riesaksi. Mies alkoi haukkumaan myös naisen isää, sillä hän tiesi, kuinka paljon nainen arvosti isäänsä. Mitä nainen ikinä tekikään, aina se oli väärin.

Nainen oli lähtenyt tapaamaan kavereitaan ystävänsä luo, mikä ei ollut miehelle mieluisaa. Hän ilmestyi naisen ystävän luokse ja vaati avovaimoaan lähtemään hänen kanssaan takaisin kotia, mutta nyt naisen ystävätkin puuttuivat peliin ja pistivät vastaan miehelle. Mies palasi kotia yksin.

Nainen ilmoitti miehelle, ettei enää haluaisi jatkaa suhdetta. Tämän jälkeen tapahtui ensimmäinen kunnon lyöminen. Mies oli ollut vaitonainen ja nainen pyysi, voisiko tämä laittaa velliä pojalleen. Mies nousi pöydän äärestä seisomaan ja heitti kahvikupin seinään. Tämän jälkeen hän otti eväsrasian ja heitti sillä ensiksi naista mahaan, sitten päähän. Mies tarttui naiseen kiinni ja kaatoi tämän lattialle, sen jälkeen heittäen makaronilaatikon naisen kasvoille. Sanaakaan mies ei sanonut, riehui vain. Mies teki reissutöitä ja oli aina viikot poissa kotoa. Episodin jälkeen mies lähti kotoa. Nainen oli shokissa. Hän vain itki ja mietti, mitä hän tekisi. Hän päätti lähteä. Uuden kämpän etsiminen alkoi ja sen hän löysikin. Kun mies perjantaina palasi kotia, hän oli kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaikki oli hyvin. Nainen ilmoitti muuttavansa ja muuttikin hyvin nopeasti vähän kauemmaksi heidän yhteisestä kodistaan. Nainen pääsi muuttamaan ongelmitta, mutta sen jälkeen alkoivat uudet ongelmat.

Kun nainen asui lapsensa kanssa kahdestaan uudessa kodissaan, mies saattoi aina kännissä ilmestyä oven taakse – useampana kertana viikossa. Yhtenä kertana mies ilmestyi taas kännissä naisen oven taakse ja onnistui pääsemään vielä sisälle asti. Mies kaatui lapsen pinnasängyn päälle, missä tämä oli nukkumassa. Nainen yritti tuloksetta saada miestä poistumaan ja kun tämä pääsi taas jaloilleen, hän otti naisesta kiinni ja paiskasi tämän vasten seinään huutaen: “Nyt sinä kuolet!” Nainen raivostui tästä, potkaisi miestä jalkojen väliin ja paiskasi pihalle. Hän soitti poliisit paikalle ja poliisit veivät miehen putkaan. Mies saattoi ilmestyä myös kännissä penkomaan naisen kotia, etsien kuulemma naisen toista miestä. Nainen pelkäsi, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Mies uhkaili naista viestein ja puhelinsoitoin. Nainen lähti useasti yöllä pois kotoaan lapsensa kanssa, kun mies soitti ja uhkaili tulevansa tappamaan naisen. Hän yöpyi lapsensa kanssa kaverinsa luona ja palasi aina seuraavana päivänä kotiin. Yhtenä iltana kuitenkin mies tuli ikkunasta läpi naisen kotiin – kännissä. Nainen otti miestä niskasta kiinni ja potkaisi polvella nenään, mikä mursi miehen nenän. Nainen otti lapsensa kainaloon ja pakeni varastoon, mistä hän soitti poliisit paikalle. Mies joutui putkaan. Miehelle tärkeintä oli viina ja muiden ihmisten kiusaaminen. Nainen päätti muuttaa toiselle paikkakunnalle. Hän pelkäsi miestä, eikä hän halunnut lapsensa näkevän väkivaltaa.

Muuton jälkeen rauha palasi maahan ja asiat saatiin sovittua ja poika sai tavata isäänsä. He päättivätkin yrittää uudestaan, saisivatko vielä parisuhteen toimimaan. Yhtenä iltanan nainen oli iltavuorossa ja tämän sisko laittoi hänelle töihin viestiä, että mies oli lähtenyt paikalliseen baariin. Nainen ajoi baariin työvuoronsa jälkeen, missä mies alkoi haukkumaan häntä huoraksi ja yritti pokailla naisen kavereita. Nainen menetti malttinsa ja ilmoitti miehelle, että tämä saisi nukkua autossa. He palasivat kotiin, missä puhkesi riita. Nainen ja tämän sisko oli miehen kanssa terassilla, missä mies tarttui naiseen kiinni ja kaatoi tämän maahan, että nainen löi päänsä ja menetti tajuntansa. Naisen sisko näki kaiken, jolle mies yritti selitellä, että nainen vain näyttelee pyörtymistä. Nainen palasi pikku hiljaa tajuihinsa ja konttasi ovesta sisälle. Sinä hetkenä naiselle riitti. Hän päätti lopullisesti erota miehestä ja pitää yksinhuoltajuuden. Nainen päästi kuitenkin miehen sohvallensa nukkumaan, mutta seuraavana päivänä karhasi tämän tiehensä. Suhde oli ohi.

Mies tunnusti, että hänellä oli ollut toisia naisia, kun nainen oli odottanut heidän yhteistä lastaan. Naisen itsetunto romahti, että oliko hän todellakin ollut niin huono ihminen ja kumppani. Kun mies alkoi itkien soitella naisen perään, nainen ymmärsi, että vika oli miehessä, ei hänessä.

Lapsi oli naisen pelastus. Hänelle lapsen etu tuli parisuhteen edelle, eikä hän halunnut pojan näkevän väkivaltaa. Lapsi oli hänen elämänsä mies. Kammoa miehiin ei tullut, mutta huomaa olevansa välissä ylisuojeleva lastaan kohtaan. Nainen rakastuikin nopeasti nykyiseen aviomieheensä. Nainen on kiitollinen kokemuksestaan ja siitä, että hän pääsi huonosta suhteesta pois ja on nyt hyvän miehen kanssa naimisissa. Hän sai sovittua asiat ex-miehensä kanssa ja tämä sai asiansa kuntoon, joten poika pääsee tapaamaan isäänsä säännöllisin väliajoin.